maanantai 30. huhtikuuta 2012

Neuvolalääkäri ja kukkasia

Eli tänään pääsin vihdoin neuvolalääkärin tarkistettavaksi. Kaikki oli kunnossa, sydän äänet kuuluivat eivätkä paikat olleet vielä auenneet. Lapsivesitestikin tehtiin, mutta siitä ei ole kuulunut vielä mitään. Kyllähän ne varmaan soittaisivat, jos jotain syytä huoleen olisi.

Lääkäri vannotti vielä lepäämään ja ottamaan yhteyttä naistenklinikalle heti, jos siltä tuntuu. J.tä odottaessani ei kukaan hoitaja tai lääkäri ollut sitä mieltä, että harjoitussupistukset jotenkin ennakoisivat synnytystä. Ei ole kukaan uskaltanut tällä kertaa sanoa, että ei se mitään meinaa, hah!

Yläkerran naapuri oli jo laittanut parvekkeelleen keltaisia orvokkeja. Voi että kun mieli tekisi itsellänikin. Suunnitelmissa on pari pitkää parvekelaatikkoa orvokeille. Mietinnässä on myös Ahkeraliisa, mutta sen istuttaminen taitaa jäädä kesäkuulle. Tai ainakin se täytyy istuttaa ruukkuun, jonka voi helposti nostaa pihalta sisälle hallan uhatessa. Myös mansikkaamppeli olisi ihana. Epäilyttää vain naapuruston pojat, jotka saattavat käydä liian tuttavallisiksi nähdessään herkullisen punaiset marjat. Asumme siis pohjakerroksessa, joten marjavarkaisiin olisi helppo tulla.

Myös joku Yrttipuska voisi olla kiva parvekkeella, mutta meillä tosiaan on laaja muurahaispesä tuossa maassa. Varmaan tekisivät mokomatkin pesän sinne multaan ja niistä eroon pääsy iloman myrkkyä voisi olla hankalaa.

Me jatkamme täällä vapun viettoa syöden donitseja (lähikaupasta ei enää muita saanut) ja juoden simaa (joka ei kyllä ihan täysin onnistunut).
Iloista vappua meiltä kaikilta!


4 kommenttia:

  1. Iloista vappumeininkiä sinne teille :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuva! :)
    Ja hyvä että kaikki on kunnossa raskauden suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) J tykkäsi serpentiineistä, kun ne oli levitelty valmiiksi, niiden puhaltaminen oli pelottavaa. Samoin kuin ilmapallojenkin puhaltaminen :D

      Poista