Taisi viimeinkin tapahtua se, jota mieheni on odottanut jo pitkään: Se geeni, jonka ansiosta lähes kaikki äidit osaavat leipoa pullaa, on aktivoitunut. Tai ainakin ensimmäistä kertaa koskaan onnistuin leipomaan pullaa joka sekä näyttää pullalta, että (mieheni sanojen mukaan) myös maistuu pullalta. Kaiken kukkuraksi koostumuskin on sellainen, ettei sillä edes onnistuisi tappamaan ketään.
Tähän on varmaan hyvä mainita taustatietona, että vielä pari vuotta sitten opiskelin leipurikondiittoriksi. Yhden kerran saimme sitten tehtäväksi valmistaa ihan peruspullat jokainen omana työnään. Minun tuotosteni kohdalla ei opettaja tai edes koulun leipomossa useampia vuosia työskennellyt leipuri osannut sanoa, että mikä mättää. Tavallaan olen tuosta savutuksesta melkein jopa ylpeä.. Riikka ja mysteeripullat..
J:ltä terveisiä, että hänen panoksensa pullien onnistumisen kannalta oli hyvin tärkeä. Niin tarkkaan vahti poika pullien paistumista. Tämä kuva on myös minun panokseni tämänpäivän valokuvaushaasteeseen aiheella "Who makes you happy".
J on juuri oppinut konttaamaan hurjaa vauhtia ja osaa nyt nousta itse istumaan. Äitiä hirvittää, mutta poika tahtoo kiihkeästi oppia vielä lisää. Ja kuten kivasta näkyy, on poika alkanut myös nousta tukea vasten polvilleen. Äiti sitten miettii itsekseen, että miksi ensin pitää oppia nousemaan ylös ja vasta sitten, kuinka sieltä tullaan alas. Huonosti suunniteltu, hyvänen aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti