J siis karkasi tänään. Olin istunut olohuoneessa virkkaamassa poika silmieni alla. Mies oli keittiössä aamupalalla. J ehti livahtaa makuuhuoneeseen, ja arvatkaa, mitä nokkela poika löysi pöydän alta:
Kyllä, tussin. Ja jäljestä voi päätellä, että sitäkin on maisteltu. Onneksi kyseessä on ihan vesiliukoinen lasten tussi, että ei kovin kamalia myrkkyjä pitäisi olla. Nauratti löytää pikkupoika roikkumasta työpöydästä tällaisen "kasvomaalauksen" kanssa.
J:n vatsa on taas huonona. Tavaraa tulee monta kertaa päivässä ja väri alkaa taas olla sitä turhan tutuksi käynyttä harmaata. Kolmisen viikkoa vatsa olikin jo toiminut niin hyvin: J ehti maistella hapanmaito tuotteita hyvällä menestyksellä. Bataatillakaan ei ollut mitään vaikutusta.
Mutta sitten. Peruna. Tai herne. Harmittaa vietävästi, kun perunaa oli maisteltu edellisenä päivänä ja menin sitten antamaan J:lle herneitä sormiruokana (tosin niitä taisi mennä enemmän lattialle kuin vatsaan asti.) Siitä seuraavana päivänä kakka olikin sitä itseään, samoin kuin tänään. Niin lupaavasti oli mennyt. Tarkoituksena oli piakkoin kokeilla myös kaurapuuroa uudelleen, mutta eihän siitäkään tietenkään nyt tule mitään vähään aikaan. Ja se perunakin pitää kokeilla uudelleen. Harmittaa myös, kun keitin ja pakastin ison satsin perunasosetta.
No, ei kai tässä jatkossa auta kuin olla tarkempi ja ajatella myös seuraavaan päivään asti.
Omasta voinnista sen verran, että tänään on ollut muutamia supistuksia. Sairaalakassi on nyt kuitenkin pakattu ja miehen päähän toivottavasti saatu upoamaan miltä se näyttää ja missä sitä säilytetään .
Yllättävän hankalaa oli tuo pakkaaminen, en meinannut keksiä mitään tarpeellista. Sen kuitenkin muistin, että J:n syntymän jälkeen eniten kaipasin sairaalassa ihan vain villasukkia. Heti kun ne sain jalkaani, tuli niin lämmin ja kotoisa olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti