sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

1. Your reflection



Eli ensimmäisen päivän kuva. Koitin räpsäistä kivan ja edustavan kuvan heijastuksena peilin kautta, mutta siirtäessäni kuvia koneelle huomasin, kuinka MASSIIVISELTA käsivarteni näyttää. Olen kyllä luvannut aloittaa kuntoilun. Sitten kunhan tyttö putkahtaa maailmaan. 
  Hävettää tunnustaa, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kuva, jonka mahastani otan tämän raskauden aikana. Jotenkin mielessä on ollut niin paljon kaikkea muuta kun J.n vatsa on ollut sekaisin ja ruokahalu olematon. Ja onhan tähän mahtunut korukurssia ja ties mitä muuta. 
  Tänään viikkoja on jo 21+5. Liikkeet tunsin mielestäni jo joskus ennen viidettätoista viikkoa, kun J.n liikkeet tunsin kun viikkoja oli lähemmäs 17. Rakenneultrassa kätilö ultrasi vähän aikaa ja naureskeli sitten tytön olevan niin vilkas, ettei ihmettele ollenkaan, että olen tuntenut liikkeet jo monta viikkoa. Maha tuntuu olevan nyt samankokoinen, mitä se oli vuosi sitten kun olin raskaana ja kuukautta pidemmällä. Maltan tuskin odottaa heinäkuun helteitä ison mahan kanssa.
  Tässä raskaudessa vaivana on ollut jo tässä vaiheessa jatkuva närästys, joka ei riipu millään tavalla siitä, syönkö tulista ruokaa vaiko vain kurkkua. Myös suonen vedot ovat ehtineet vaivata, mutta nyt näyttävät hävinneen *koputtaa puuta*.  Pahimpana kaikista on ehkä kuitenkin ollut selkäsärky, joka alkaa täysin yllättäen eikä helpota venyttelyllä tai särkylääkkeillä. Harjoitussupistuksiakin on jo ollut, mutta onneksi harvakseltaan ja lyhyitä.
   Torstaina olisi ohjelmassa kirpparikierros; J:lle ohkaisia kesähousuja ja tytölle suunnilleen kaikkea. Ajattelin aloittaa tytölle hempeän sävyisen vauvapeiton virkaten. Nyt pitäisi löytää hyvä ohje sellaiseen aaltokuvioiseen peittoon. Tietääkö kukaan, mistä sellainen löytyisi?

4 kommenttia:

  1. Täällä tuli muistoja mieleen, kun noin vuosi sitten olin samassa jamassa. Heinäkuun (ja viime vuonna myös kesäkuun) helteet oli tuskaa, mutta hengissä selvittiin! :)
    Mulla tuli mieleen tämmöinen ohje peittoon. On enkuksi, mutta tosin hyvät kuvitetut ohjeet.

    http://attic24.typepad.com/weblog/neat-ripple-pattern.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, kuinka kamalia helteet tulevat olemaan sen mahan kanssa, kun ne olivat viime kesänä hirveitä ilman sitä mahaakin. No, jospa tuo merituuli ja tuuletin helpottaisivat oloa :)

      Paljon kiitoksia ohjeesta, kuvat vaikuttivat oikein selkeiltä. Eiköhän tällä pääse alkuun :)

      Poista
  2. Onpas pieni massu :) Siis itseeni verrattuna.
    Ei kyllä pitäisi edes noin vertailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on helppo unohtaa, kun katsoo tätä omaa mahaa, että jonkun maha on vielä paaaaljon isompi.. Kuva on aika aamusta otettu, että pahimmat turvotukset eivät ehkä olleet kuvassa. Tosin en kyllä sanoisi, että se mun maha oli edellisessä loppuraskaudessakaan niin valtava :)

      Poista