lauantai 27. lokakuuta 2012

Talvitamineet ja ensilumi

Torstaisen äiti-ryhmän jälkeen kurvasin kiirellä etsimään J:lle talvihaalaria. Olin juuri edellisenä päivänä katsonut säätiedotuksen lupailevan nollaa ja vielä kylmempää. Olin varmaan alitajuisesti toivonut, että talvi olisikin tältä vuodelta peruttu.. Vaan eipä auttanut toiveet kun eilen herätessä oli maa jo valkea. Pah.

J:n välikausi haalari oli ostettu parilla kympillä tarjoustalosta. Se näytti kestäneen hyvin pari kuukautta, mitä nyt jalkarenksut tietysti kuluivat. Sen vuoksi kävin ensimmäisenä katsomassa myös talvihaalaria tarjoustalosta, mutta samanmerkkinen "toppa"haalari ei kyllä ollut ollenkaan niin "toppa" kuin olisin toivonut. Pienin kokokin taisi olla suunnilleen 102cm. Mukaan tarttui kuitenkin J:lle uusi hattu, sillä entiset pipot olivat jostain syystä aina ja koko ajan silmillä tai sitten korvat eivät pysyneet pipon alla. Lisäksi ostin J:lle uudet talvihanskat ja jarrusukkia.

Pitkästä aikaa ostin myös lankaa. Toivottavasti tämä tekele nyt onnistuu, kun viimeksi tekemäni palatossut eivät oikein onnistuneet..

J:lle löytyi sopiva haalari H&M:ltä. Olen varmaan huono ihminen, mutta en ymmärrä, miksi lasten haalareihin pitäisi laittaa satoja euroja. Ainakaan omien lapsieni ei tarvitse se kyseinen haalari päällä missään sukellella, joten veden kestävyyden ei tarvitse olla aivan huippu luokkaa. J:llä on myös varahaalari, eli jos tuo uusi kuitenkin pääsee kastumaan niin toisen saa siksi aikaa käyttöön kun parempi kuivuu.  Tämä touhu on mennyt hienolla merkillä rahastukseksi. Miksi lapsen haalarin kestävyyden pitäisi olla huippuluokkaa, kun ei se kuitenkaan mene kuin sen yhden talven päälle? Itse en tahdo pukea E.tä siniseen, joten J:n vanhat menee suoraan kirpparille tai Uffille. Harva myöskään säilyttää haalareita paria vuotta seuraavalle mukulalle?

Samasta liikkeestä E sai parit sukkahousut. Viime talvena oli mielestäni myynnissä paljon enemmän ihania, kukkakuvioisia sukkiksia. Nyt, kun olisi kelle ostaa, niin eipä ole enää..

Pahoittelen vielä tuota joka kuvassa näkyvää varjoa. Asuntomme on niin hämärä päivälläkin, että valoja on pakko pitää päällä. Ja niiden vuoksi on vaikea löytää sellaista kuvakulmaa, ettei tuota varjoa tulisi kun jotain isompaa koittaa kuvata.

2 kommenttia:

  1. Meillä on lasten kaikki talvivaatteet tälle vuodelle kierrätettyjä. Osa mahtuu vielä viime talvelta, pienemmän fleece-haalari on säästetty isommalta ja muut olen ostanut eri kirppareilta. Itse asiassa huomasin tuossa, että olen hamstrannut isommalle NELJÄT toppavaatteet!! Nooh. Niihin on tainnut rahaa mennä yhteensä 20e joten ei kai se haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin kirpparilta hankitut olisivat olleet hyvä vaihtoehto, mutta valitettavasti kahden aivan pienen kanssa on vaikea kirppareita kierrellä. Varsinkaan niin, että sieltä löytyisi juuri se, mitä etsii..

      Poista