Hevoskastanjoita ja sairasta menoa

Jaakko yski ikävästi vielä torstainakin, joten päätimme olla lähtemättä äitiryhmään. Sen sijaan ulkoilimme kotipihalla; rakensimme hiekkakakkuja, keinuimme ja laskimme liukumäkeä. Vähän ajan päästä J:tä rupesi kyllästyttämään ne touhut ja E:kin kitisi, joten lähdimme pihan toiselle puolelle kävelylle. Maassa lojui paljon lehtiä, joita J tutki tarkasti. Maasta löytyi myös hevoskastanjoita. Ilahduin jostain syystä niistä paljon, muistelisin että päiväkodin pihalla tai päiväkoti matkan varrella on myös ollut niitä? Muutama vuosi sitten Saksan matkalla niitä löytyi myös paljon. Ja kun suurimman osan elämästäni olen pohjoissuomessa asunut, kaikki muut kuin männyn kävyt alkavat olla jo nähtävyys.

Torsta-perjantai välisenä yönä E nukkui kauhean huonosti. Reppana on vieläkin niin räkäinen, ettei pystyasennossa nukkumisestakaan paljoa apua ole. Nenäfriidalla räkää saa jonkin verran poistettua, mutta edelleen tuntuu, että sitä jää nenään vaikka kuinka paljon. Yöllisen heräilyn jälkeen päätin, että nyt meillekin hankitaan sitten se ilman kostuttaja että saadaan kaikki nukuttua paremmin. Uskon, että se maksaa itsensä takaisin jo tämän talven flunssien aikana.

M soitti tädilleen ja kysyi, onko hänellä aikaa kirppiskamojen haun jälkeen lähteä vielä Giganttiin. Valitettavasti he eivät koskaan päässeet Giganttiiin asti, kun J alkoi parkua, yskiä ja rohista. Myös E heräsi J:n huutoon. M lupasi lähteä tätinsä kanssa heti kotiin. Kotona M syötti J:lle vähän leipää ja rusinoita, ennen kuin lähdimme päivystykseen.

Ainakin tunnin odottelun jälkeen lääkäri otti ensin E:n tutkittavaksi. Olin jättänyt E:lle haalarin puoliksi päälle, sillä hänellä oli vain ohuet sukkahousut bodyn ja liivimekon kanssa. Lääkärin huoneessa lääkäri toteaa, että "Voisit ottaaa tavaksi riisua lapsen kun tulette sisälle. Ei me missään Afrikassa olla." Olen kommentista aivan äimistynyt, ja totean vain "Okei..?" En kuitenkaan jaksanut alkaa kinaamaan sen hapannaaman kanssa. Mielestäni on kuitenkin ihan ok, että pieni vauva on ulkohaalarissa vetoisalla sairaalakäytävällä ja kotonakin, jos nukahtaa sikeästi ulkona ja jatkaa uniaan vaunuissa vielä sisälläkin. Toppahaalari tosin on taas aivan eri juttu, kuin tämä ohut välikausihaalari. Aikaa haalarin riisumiseenkin meni noin puoli minuuttia, joten ajastakaan ei voinut olla kinni.

Ihmettelin myös, kun lääkäri alkoi itse riisua E:tä: useimmat lääkärit odottavat, että minä teen sen tai kehottavat tekemään niin ellen itse aloita.  Lääkäri kuunteli E:n keuhkot ja tutki sen jälkeen korvat. Toinen korvista punoitti, joten saimme reseptin korvatippoihin ja kehoituksen käydä loppuviikosta vielä terveyskeskuksessa tarkistuttamassa korvat. Lääkärin kanssa puhumme vielä hetken ja kerron nostaneeni E:n sängynpäätä ylemmäs ja istuneeni kuuman suihkun höyryssä hänen kanssaan. Jotenkin jäi sellainen kuva, että lääkäri ihmetteli, kun olin osannut hoitaa lasten flunssaa itse. Toteankin lääkärille, että toisella kierroksella nämä asiat ovat jo aika hyvin mielessä. 

M vei J:n lääkärin tutkittavaksi seuraavaksi. Lääkärin mielestä J:llä ei ole laryngiittia tällä kertaa, mutta määräsi kuitenkin adrenaliinia spiralla. Kotiin J sai vielä Ventolinea yskään. Ilmeisesti lääkäri siis on sitä mieltä, että J:n oireet viittaavat infektioastmaan. Olen kyllä samaa mieltä. Tämä on jo toinen kerta, kun J:llä tänä syksynä on yskä ja hengityksestä kuuluu rohinaa. Aamulla J oli taas itkuinen, yski ja kuulosti todella ikävältä. Se kuitenkiin helpotti pian Ventolinen hengittämisen jälkeen. Vielä kun J ymmärtäisi, että lääkkeestä tulee parempi olo vaikka sen antaminen onkin kurjaa.

Tässä vaiheessa voikin taas kysyä, että miksi aina me? Inhottavaa olla aina sairaana. Olis edes pikku nuhia, mutta kun ei...