keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Soseeen maistelua

Koska myös E on keskonen, täytyy soseet aloittaa 3-4 kuukauden iässä, jotta pieni saisi varmasti tarpeeksi energiaa kasvuun ja muuhun. Hassua, että Oulussa J:n kohdalla soseiden aloitus ikä oli ehdottomasti kolme kuukautta, E kun sai luvan odottaa vielä kuukauden pidempään. Oulussa myös soseiden ja vellien aloitukseen oli laadittu paljon tiukemmat ohjeet, täällä saa mennä paljon enemmän oman mielensä mukaan.

Kysyimme E:n neuvolasta, voisiko E odottaa soseiden maistelua tuohon neljään kuukauteen asti, kun on kerta kasvanut täysimetykselläkin hyvin. (Ja siitä täysimetyksen onnistumisesta olen siekailemattoman ylpeä, aina ei onnistu edes täysiaikaisen imetys ja keskosen kanssa pelissä on vielä lisämutkia. Ja kahden keskosen vanhempana voisin sanoa, että asia riippui myös todella paljon vauvasta, eli pisteet E:lle). Asiaa mietittyämme päätimme kuitenkin aloittaa soseet nyt kolmen kuukauden iässä, jotta E saisi tutustua niihin ihan rauhassa eikä tarvitsisi miettiä, että nyt on syötävä yksi teelusikallinen ja ylihuomenna jo kolme. 

Sen enempiä (tällä toisella kertaa) miettimättä heitin kattilan höyrytysosaan porkkanan palat ja soseutin valmiit tasaiseksi maidon kanssa. Yllättävän hyvin tuo maistui, eikä  E irvistellyt ollenkaan, mitä nyt hieman kummasteli tottakai.

Pian voisimme aloittaa vaikkapa bataatin porkkanan kaveriksi. Sitten aloittaisin ehkä luumun ennen perunaa, se kun voi tehdä joidenkin vatsan kovaksi. Hedelmistä voisin antaa ensiksi omenaa, sitä kun on nyt ihan riittävästi. Ja omassa pihassammekin kasvaa omenoita..

 E:n vaippaihottuma on myös parantunut. Ehdimme kokeilla siihen kuukauden aikana ties mitä, ja lääkärissäkin kävimme. Nyt E ei onneksi kakkaa aivan joka vaippaan, joten iho pysyy siksikin ehjänä. Nyt ongelmana on vain se, että housut tuppaavat sotkeutumaan..

1 kommentti:

  1. Jee, onnittelut imetyksen onnistumisen johdosta! Se taitaakin olla keskoselle vielä jopa tärkeämpää kun täysiaikaiselle vauvalle. Itse muistelen kaiholla esikoiseni imetysaikaa, oli niin ihana onnistua siinä ja imetinkin sit pitkään kun kuulin että se maito ei missään vaiheessa muutukkaan sokerilitkuksi vaan pysyy aina yhtä terveellisenä ja vitamiinipitoisena vaikka lapsi kasvais! Että kyllä me nuoretkin äidit osataan!

    VastaaPoista