perjantai 4. toukokuuta 2012

Teiniäideistä

Vaikea aihe. Olen moneen kertaan aloittanut kirjoituksen tästä aiheesta, mutta jotenkin sanat eivät vain tule oikein. Tämä aihe siis nousi pinnalle omassakin elämässäni, kun kuulin entisen koulukaverini odottavan lasta samanikäisenä kuin itsekin aloin J:tä odottaa. 

Hassua ja surullista huomata, kuinka kaikki neuvot kaikuvat kuuroille korville. Muistan kuinka vuosi sitten luin tätä palstaa ja itse tietysti puhuin nuorten äitien puolesta. On tullut tässä pakon edessä kypsyttyä sen verran, että huomaan olevani täysin päinvastaisessa leirissä.

En osaa onnitella heitä. Totta kai lapsi on aina lahja, vaikken luomiskertomukseen uskokaan.  Toiset eivät saa lapsia vaikka kuinka yrittäisivät. Toiset saavat, vaikka sitten liian nuorena. Vaikka murrosikä olisikin jäänyt taakse, ei teini-ikä välttämättä ole jäänyt taakse. Itsekin kyllä lopetin juomisen ja tupakan polton kuin seinään saadessani tietää raskaudesta. En tosin pidä sitä erityisenä osoituksena kypsyydestä tai merkkinä vastuun otosta: tein vain mitä tilanteessa piti. Vaikka olinkin täisi-ikäinen, olin kaukana aikuisesta: en suostunut uskomaan, että joku voisi tietää minua paremmin. Koin olevani nuori ja siksi parempi ja pystyvämpi äidiksi kuin muut. Teiniäiti minäkin siis olin; jos en ikäni puolesta, niin mieleltäni kyllä.

Puolustelin lapsen hankinta-päätöstäni joka käänteessä. Lempiargumenttejani taisi olla että nuorena jaksaa ja että ei lapsi tarvitse rahaa, vaan rakkautta. 

Nyt huomaan, kuinka naiivi ja typerä olin; tokihan nuorena jaksaa kukkua yömyöhälle juhlimassa, mutta seuraavana aamuna tai päivällä voikin sitten ottaa vahingon takaisin ja nukkua vaikka kellon ympäri. Yhden yön jaksaa kuka tahansa, mutta entä seuraava päivä? Tai yö? Vaatii ihan varmasti veronsa myös parikymppiseltä, kun vähään  aikaan ei saa nukuttua neljää tuntia pidempään. Pyykkäykseen ja siivoukseenkin saa lapsen kanssa kulumaan enemmän aikaa, eivätkä ne hommat hoida itseään vain kylkeä kääntämällä. 

Tietysti rakkaus on perheessä kaiken a ja o. Mutta rakkaudella ei osteta kenellekään uusia kenkiä tai haalaria talveksi. Eikä pinnasänkyä tai hoitopöytää, vainuista puhumattakaan. Ruoan sanotaan olevan rakkaudella tehty, mutta rahalla sen yleensä valitettavasti joutuu ostamaan. Lapsi antaa paljon, mutta kyllä sen eteen täytyy monta kertaa uhrautuakin: Ostin J:lle uudet ulkohousut ulkona konttausta varten. Samoin takin ja pari hattua kesäksi. Eivät olleet kalleinta merkkiä, mutta eipähän silti jäänyt rahaa ostaa minulle tai miehelleni uusia kenkiä. Molempien kengät ovat nähneet parhaat päivänsä vuosi sitten ja omista kengistäni saan rakkoja. Pari kertaa olemme miehen kanssa syöneet kuukauden kaurapuuroa, että rahat riittäisivät J:n ruokaan. Ei ollut kovin kivaa. 

Ennen J.n syntymää ajattelin, että äitiyspakkauksen haalari kelpaa hyvin, samoin kuin kirpparilta ostetut vaatteet. Samoin tuttavalta saadut hoitopöydät ja pinnasänky olivat ihan kelvollisia. Nyt olen kuitenkin useinkin huomannut miettiväni, kuinka mukavaa olisi, jos olisi varaa antaa lapselleen uutta ja kiiltävää, eikä aina vain toisen vanhaa. Olisi niin paljon helpompaa marssia markettiin ostamaan sadalla eurolla värikäs ja hieno haalari, kuin metsästää kelvollista kissojen ja koirien kanssa kirpparilta. Kirpparilta saattaa löytää kalliin ja hyvän halvalla, mutta kaupasta ostettaessa hinta kertoo useimmiten laadusta.

En kadu J.tä millään tavalla. Rakastan poikaani äärettömästi, samoin kuin tulen rakastamaan pikkusiskoansakin. Toivon vain, että olisin kuunnellut muiden neuvoja enkä olisi lähtenyt todistelemaan, että kyllä minä pärjään ja pystyn! Mutta kun teini olin, niin eihän muiden neuvot ole kuin ärsyttävää ininää omien mielipiteiden rinnalla. Vain odottamalla pari vuotta ja käymällä koulut loppuun ja ehkä tekemällä vähän aikaa töitäkin, olisin voinut antaa lapsilleni paljon enemmän. 

Ainoa hyvä asia, mitä voin päätöksestäni sanoa, on että minulla oli mies, jonka olin tuntenut jo 11-12 vuotiaasta. Seurusteltukin oli pidenpään. Mutta yhdessä oltiin asuttu silloin puolivuotta, kun raskaus selvisi. Jälkeen päin ajateltuna, olisi ollut helpompaa saada rauhassa tutustua toiseen asuinkumppanina ja saada yhteinen arki rullaamaan ennen kuin yhtälöön lisää lapsen. Yhteiselo on vasta J:n syntymän jälkeen, tai no, puolen vuoden sisällä,  lähtenyt tosiaan sujumaan. Nyt voin jo sanoa, että yhteinen arkemme tosiaan toimii. Ei se tietenkään täydellistä ole, mutta ainakin molemmat osaavat olla hiljaa, kun toisella on paha päivä ;)

Yhteenvetona voisin sanoa, että ei ole oikeaa ikää hankkia lapsia. Nuorena se onnistuu helpommin, kuin vanhana. Mutta helpompaa se on, kun on edes jotain valmiina ennen lapsen syntymää. Lyhyesti siis, lapsia kannattaa hankkia siinä vaiheessa, kun on täysi-ikäinen ja tuntee olevansa mieleltäänkin oikeasti AIKUINEN. Vanhemmuuteen kasvetaan jokaisen lapsen myötä, mutta ei siinä samalla pitäisi joutua aikuistumaan. Kaikesta selviää, mutta pitääkö tosiaan kiivetä perse edellä puuhun?

Toivottavasti tällä nyt on jotain vaikutusta ja joku, joka suunnittelee lapsen hankintaa ala-ikäisenä tai vähän vanhempanakin, miettii asiaa vielä useamman kerran. Omaa päätäni ei olisi saanut käännettyä kirveelläkään, ja nyt on myöhäistä katua. Joku muu voi vielä tehdä paremman, ellei oikean, päätöksen.






10 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ja kypsästi ajateltu. Olen aina pitänyt omaa äitiäni teiniäitinä, vaikka hän olikin 20 minut saadessaan. Olen kuullut koko elämäni tuota "nuorena jaksaa ja että ei lapsi tarvitse rahaa, vaan rakkautta" -mantraa, joka yhdistyy minun päässäni välittömästi siihen, että vastuuta ei tarvitse ottaa mistään. Äitini ei vieläkään osaa ottaa vastuuta, hänen elämänsä jotenkin stoppasi teini-ikään ja lapsen saamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sain purettua fiksusti ajatuksiani tästä aiheesta, vaikka kipeeä tekeekin oma virheeni myöntää.
      Tunnen sekä itseni ikäisiä, että nuorempia äitejä, ja kaikki kyllä hoitavat lapsensa hyvin elleivät loistavasti. Äitien oma käytös ja tärkeysjärjestys sitten herättääkin myötähäpeän tunteita: selvästikään moni ei ole ollut oikeasti valmis jättämään leffailtoja ja ryyppyreissuja kavereiden kanssa, taakseen.
      Raha ei tosiaan ratkaise, mutta kyllä se kummasti elämää helpottaisi.

      Poista
  2. Minä sain ensimmäisen lapseni 17 vuotiaana ja toisen 40 vuotiaana. Toivottuja oli molemmat, mutta voin kokemuksesta sanoa, että ihan varmasti olin parempi ja ymmärtäväisempi äiti tälle toiselle. Yksinhuoltaja-äitinä rahatilanne oli sama kummankin kohdalla (eli tiukkaa teki), mutta sitä järkeä ja vastuuntuntoa kerkesi tuossa välissä tulla roimasti lisää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma äitini sai ensimmäisen veljeni 17 vuotiaana ja meidät pari muuta vähän päälle kaksikymppisenä. En voi kuin kunnioittaa naista, joka kasvatti 3 lasta yksin 90-luvulla.
      Osin äitini esimerkin takia kuvittelin lasten kasvatuksen nuorena helpommaksi, kuin mitä se oikeasti on. Äiti ei oikeastaan koskaan kertonut, kuinka vaikeaa se oli.
      Omat lapseni tulevat kyllä kuulemaan ja tietämään, kuinka rankkaa elämä on nuorena perheenä. Toivottavasti he oppisivat kahden sukupolven virheistä.

      Poista
  3. Luin blogiasi jonkun aikaa ja vaikutat "teiniäitiydestä" huolimatta todella kypsältä, fiksulta ja varmasti hyvältä äidiltä. Toisin kuin entinen parasystäväni, joka tuli vahingossa raskaaksi miehelle jonka kanssa ne seurusteli huimat 2 viikkoa, sitten tää ystävä jätti hänet. Koitti unohtaa ja kieltää raskauden, mutta lopulta se vauva kuitenkin tuli.

    Kyseessä on tänä vuonna 20 vuotta täyttävä naisenalku joka on mieleltään vielä täysin kehittymätön. Ystävänä todella mukava ja hauska, mutta silti niin kovin lapsellinen. Juoksee lähes joka viikonloppu baareissa ja heivaa vauvan aina muualle hoitoon. Kermana kakun päällä se, että joka toinen viikonloppu mies kuvioissa ja baarissa täytyy nuolla aina jonkun kanssa. Nyt piti vielä sit koiranpentu hankkia kaiken kukkuraksi. Vauva on nyt 7-8 kuukautta ja todella pienikokoinen, tosin syntyihän se lähes kuukauden etuajassa. Pistää vaan silti mietityttämään että MIKSI...

    Kaiken tuon jälkeen musta on ihanaa lukea tätä blogia ja huomata että on olemassa nuoria äitiä jotka sentään osaa hoitaa lapsia ja joilla on kuitenkin järki päässä.

    Kaikkea hyvää koko perheelle ja voimia. J on ihan hirvittävän suloinen! :)

    T. Parikymppinen ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että se kypsyys on välittynyt ruudun toisellekin puolelle :)

      Ikävä kuulla, että ystäväsi ei ole ilmeisesti ollut valmis äidiksi. Meitä kun on useampaan junaan ja moni jää ikävä kyllä vielä laiturillekin. J on tainnut olla vain kerran hoidossa niin, että minä ja mieheni lähdimme molemmat pitämään hauskaa: Lähdimme katsomaan leffasarjan viimeistä osaa, jota olin pitkään odottanut. Heti ovella teki kyllä mieli kääntyä takaisin ja monta kertaa tuli soitettua perään ja muistutettua maidon lämmön testaamisesta ennen kuin sitä antaa vauvalle :'D Toisella kertaa minulla taisi olla aika ortopedille ja miehelläni tärkeä tentti tai luento samaan aikaan. itselleni on hankala kuvitella tilannetta, jossa jättäisin J:n joka viikonloppu hoitoon lähtiessäni itse pitämään hauskaa.

      J syntyi myös kuukauden etuajassa, mutta on siitä huolimatta ollut aina jäntevä ja kasvanut tasaisesti. Vauvoja on monen kokoisia ja muotoisia, mutta silti panee miettimään,voisiko tuossa tapauksessa olla takana muutakin kuin vain geenit. J myös on pieni, mutta kyllä vieraatkin ovat sen ikäisekseen tunnistaneet :D

      Kiitos :)

      Poista
  4. No hei, ensinnäkin, lopeta suomi24:sen lukeminen :)

    Muuten kyllä puhut asiaa!
    Toisaalta en kyllä itse pysty omalta kohdaltani samaistumaan sinuun :)

    Mutta mutta, osalle tekstisi kolahtaa varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ei tosiaan saa järkevää vastuasta oikeastaan mihinkään: toisaalta, kun ei ole pakko rekisteröityä ja kirjoittaa ns. omalla nimellään tai nimimerkillään, on helppo kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo.

      Jep, ikävä juttu että jouduin itsekin huomaamaan muiden olleen oikeassa kantapään kautta. Toivottavasti tosiaan joku valinnan edessä oleva tekisi paremman päätöksen.

      Poista
  5. Jatkan muiden perässä, jotta asiaa puhut.
    Aloin itsekkin miettimään, että onkohan tässä jotain muuttunut vuosien saatossa. Esikoisen sain ollessani 20v ja nuorimmaisen (kolmannen) ollessani 29v. Mikään ei kyllä tunnu muuttuneen... yhtä lailla on rahasta tiukkaa, mutta hienosti pärjätään. Olen kyllä aina ollut melkoinen kirpparihiiri, joten se on ehkä auttanut asiaa. :) Kasvatukseenkin suhtaudun melkoisen samalla tyylillä kuin silloin 10 vuotta sitten. Joten on kyllä paljon ihmisestä kiinni miten homma etenee raskausaikana, sekä etenkin vauvan synnyttyä. Monet nuoret äidit on valitettavan tietämättömiä asioista.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista