Lapsiin kohdistuva väkivalta

Aika ajoin törmää uutisiin aiheesta. Näiden uutistenhan tarkoituksena on lähinnä järkyttää ihmisiä. Tuskin ketään kiinnostaisi lukea Petterin ihan tavallisesta ja kivasta tarhapäivästä ja illasta vanhempien kanssa kotona.
Sain kaverilta linkin tähän uutiseen. Pelkästään tuon uutisen lukeminen on järkyttävää. Puhumattakaan tuosta videosta; itse sain "katsottuua" alusta kolme sekuntia ilma ääniä, sitten oli jo pakko laittaa pois.

En voi kuvitellakaan, mitä sellaista J voisi tehdä, joka saisi minut noin suuttumaan tai ylipäätään lastani satuttamaan. Eilinen pissavahinko lattialla ei tosiaan olisi riittänyt syyksi; lähinnä nauratti kun M  minulle toiseen huoneeseen huikkasi asiasta. J säikähti itsekin asiasta ja rupesi parkumaan, vaikkei kumpikaan meistä tosiaan vihainen ollut: lähinnä nauratti puolipukeissa oleva pikkupoika, joka onnistui pissimään paitsi lattialle myös isin sukille.
Taannoin ilmakylvyn seurauksena sattui hieman isompi vahinko olohuoneen lattialle, mutta ei sekään suuttumaan saanut: Poika lavuaariin ja käsisuihkulla puhtaaksi, puhdas pyyhe kaapista ja vanha pesuun.

Viime yö oli huono: J heräili useamman kerran tunnissa kitisemään, kunnes lopulta sai unen päästä kiinni. Eipä olisi tullut mieleenikään satuttaa jo valmiiksi kitisevää lasta. Siitäkin huolimatta, että itse olisin kolmelta aamulla mieluummin kääntänyt kylkeä kuin lohduttanut hampaiden tuloa tai ikäväänsä kitisevää lasta.

 Aivan pienet lapset ovat yksi asia, mutta en minä voi sanoa, että hyväksyisin minkäänlaisen lapseen koskemisen vanhempanakaan. En hyväksy lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa missään tilanteessa, vaikka se sitten tehtäisiinkin kasvatuksen varjolla. "Joka piiskaa säästää, se lastansa vihaa" on aikansa elänyt kasvatusmalli. Jos se nyt koskaan toimiva keino olikaan. Itse olen aina mieltänyt lapsen ruumiillisen kurituksen ainoastaan merkiksi omasta järjen köyhyydestä ja kyvyttömyydestä selvittää asioita puhumalla. Muutamat selkäsaunat olen saanut, enkä kyllä oppinut kunnioittamaan vanhempiani sillä tavalla. Ylipäätään vaikea keksiä mitään hyviä asioita tuosta metodista: minut se lähinnä opetti pelkäämään vanhempiani. Sairastuessani peruskoulun lopulla masennukseen, en tosiaan osannut kunnioittaa vartaloani: Siitä, että muut satuttavat, on aika lyhyt matka itsensä satuttamiseen. 

Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut puhua asioistani vanhempien kanssa selkäsaunan pelossa. Ja se taas poiki lisää selkäsaunoja: sen sijaan, että asioista olisi puhuttu ja pyydetty anteeksi jonkin esineen rikkoutumista, asioita piti peitellä ja kun lopulta jäätiin kiinni, oli rangaistus itse tekoon suhteutettuna hieman liikaa.

Kotiaresti ei ehkä omalla kohdallani olisi toiminut, kavereita kun ei niin hirveästi ollut.  Mutta ihan varmasti muitakin keinoja olisi löytynyt: Vaikka hevoslehtien tai kirjastokortin takavarikoiminen. Ihan varmasti olisi ollut riittävästi rangaistusta minulle.

Ainoa, mitä voin sanoa oppineeni tuosta, on se, etten koskaan voisi tehdä samoin J:lle. Jos jotain syytä "rankaisuun" tulee, löytyy siihen varmasti yhtä monta muuta keinoa kuin Suomessa on lapsia. Puhumattakaan sitten siitä, että syyttä suotta tuosta noin vain omaa pahaa oloani lapsiini purkaisin. Itselleni kun tulee paha mieli jo siitä, että joudun J:n kipeästä vaippaihottumasta pesemään ensin kakat pois ja sitten levittämään siihen sinkkivoidetta. Vaikka kuinka tiedän toimivani J:n parhaaksi, ei helpota oloani yhtään kun mietin miltä J:stä tuntuu.

J tulee varmasti saamaan tänäiltana vielä enemmän pusuja kuin tavallisesti. Vaikea saada mielestä pois kuva nurkkaan ajetusta lapsesta, joka kaipaa hellyyttä ja turvaa. Ja mitä tekee äiti? Lyö pientä ja avutonta..

Tulipa taas pitkästi kirjoitettua ikävästä aiheesta. Huomenna sitten iloisemmat aiheet! :)