Vihdoinkin: Arvonnan voittaja!

Viimeinkin sain kaikki arpalipukkeet kirjoiteltua ja taiteltua. Osallistumisia ja uusia lukioitakin on tullut arvonnan myötä kiitettävästi: kiitos kaikille osallistuneille!

 

Tämä keväinen paketti lähtee siis Sarille, joka iloitsee mökkikauden alkamisesta ja kesän tulosta. Paljon onnea voittajalle!

J:n kuulumisia

J tuntuu taas kasvaneen hurjaa vauhtia. Kun J:tä katsoo, näkee usein jo pienen pojan; ei enää vauvaa.

J:n vieroitusvalmiste on vaihdettu "juniorimaitojuomaan" eli yksivuotiaille tarkoitettuun maitojuomaan, jossa on jo ihan oikeaa maitoa ja enemmän lisättyjä vitamiineja. Voisihan J varmaan juoda ihan oikeaakin maitoa, mutta yksipuolisen ruokavalion takia tuntuu hyvältä, että maidossa on edelleen paljon vitamiineja. Myös jäätelöä poika on saanut aurinkoisina päivinä. Ei tietenkään koko tuuttia kerralla, mutta pari lusikallista. Hyvin on uponnut, eikä vatsakaan ole vetänyt ruikulille; lähinnä vain iltaisin pierettää erityisen paljon. J ei ole jäätelöpäivinä myöskään vaikuttanut siltä, että masu olisi erityisen kipeä.

Rusinoita J on myös maistellut ja tykännytkin ihan. Niitä sitten löytyy enemmän tai vähemmän pureskeltuina vaipasta ja joskus vettynyt runinan jämä tipahtaa suusta kesken touhotuksen..

Vatsa on J:llä pysynyt ihan hyvänä, mitä nyt rusinoiden "yliannostuksesta" veti hieman ruikulille. Tavaran koostumusta on myös vaikea arvioida, kun poika on omaksunut tavan kyhnyttää takapuoltaan lattiaa vasten samaan tapaan kuin koira tekee, kun anaalirauhaset ovat täynnä. Tietääpähän ainakin, milloin on vaipan vaihdon aika!

J:lle puhkesi toinen yläkulmahammas. Nyt J:llä on yhteensä 6 hammasta: neljä alhaalla edessä ja molemmat yläkulmahampaat. Näyttää aika hassulta, kun ylhäältä keskeltä puuttuu vielä etuhampaat. Vähän omaperäinen järjestys meidän pojalla..

Puhuminen tuntuu suunnilleen yhtä kaukaiselta jutulta, kuin potalle oppiminen. J:n kanssa on kyllä tankattu samoja sanoja hirveästi, mutta eipä ole vielä kuulunut äitiä, isiä, tai autoa. (Tänäaamuna J tosin päästi sellaisen suhahduksen, joka saattoi olla yritys sanoa isi, mutta tutti suussa on hankala puhua.) Pottailu sen sijaan on ollut täysi fiasko: kertaakaan ei ole tullut mitään pottaan, mutta viereen kyllä. J näyttää tykkäävän pissiä seisaaltaan kuten isot pojat. No, ehkä aika auttaa näissä molemmista.

Tunnustuskateutta ja kysymyshaaste

Mietin tässä yhtenä päivänä, että kaikille muille näyttää satelevan blogeihinsa jos jonkinmoista haastetta tai tunnustusta. Vähän kateellisiena mietin, että enhän ole tätä blogia pitänyt kuin vähän aikaa, tunnustuksia varmaan tulee sitten joskus kun olen saanut lisää lukioita ja pitänyt blogia jo pidemmän aikaa.

Yllätyin iloisesti, kun huomasin MiEiV.n   jättämän kysymyshaasteen. Tarkoituksena on siis vastata yhteentoista kysymykseen ja antaa haaste sitten eteenpäin yhdelletoista muulle bloggaajalle.

1. Kuka opetti sinulle käsityön alkeet? Opetti luomaan silmukat tai tekemään ketjusilmukoita tai ompelemaan?

  Taisin olla ensimmäisellä luokalla, kun mummi ja äiti yrittivät yhdessä opettaa minua, vasenkätistä neulomaan. Muutamia vuosia myöhemmin toinen mummoni sitten opetti luomaan silmukoita neulomalla. Vasta parin viime vuoden aikana olen opetellut erilaisia tekniikoita itsekseni netistä ja sitä myöten myös innostus käsillä tekemiseen on vain lisääntynyt :)

2. Minkä taidon haluaisit oppia (käy mistä asiasta tahansa)?

 Haluaisin oppia olemaan pitkäpinnainen ja kärsivällinen. Haluaisin myös, että pystyisin hulluttelemaan ja keksimään juttuja J:n kanssa kuten mieheni. Tahtoisin oppia piirtämään mallista ja ilman mallia. Ja ylipäätään kehittyä käsitöissä :)

3. Onko jokin unelma toteutumatta - jos, niin mikä?

 Haluaisin antaa J:lle juuret ja kodin, jota hän voisi sanoa lapsuuden kodikseen ja johon palata vielä vanhempanakin –toivottavasti oman perheensä kanssa. Nyt ehkä eniten tahtoisin aloittaa opiskelun ja saada työpaikan. Loppuisi tämä toimeentulotuella kädestä-suuhun –kituuttaminen.

4. Paras kesämuistosi

 Vaikea sanoa. Tai sitten valita vain yhtä. Ainakin parhaimpiin kuuluu, kun tapasin mieheni ensimmäistä kertaa Tikkurilan asemalla.  Jos olin aiemmin ihastunut, silloin rakastuin lopullisesti :)

5. Kamalin kesämuistosi

 Tätäkin piti miettiä hetki, mutta keuhkokuume taitaa viedä voiton kaikesta. En onneksi muista paljoakaan siitä parista viikosta. 

6. Mikä saa sinut tulistumaan?

 Tänään sai hermostumaan teiniporukka, joka tuli kerrostalomme leikkipaikalle meluamaan. Ja huutelemaan sitä erityisen kaunista v-alkuista sanaa, jonka toivon J.n oppivan mieluummin myöhemmin kuin ennemmin. Jos koskaan. Lähtivät kuitenkin juosten pois, kun menin parvekkeelle seisomaan kädet puuskassa ja tuijottamaan vihaisesti.. :D 

7. Entä leppymään?

 Tänään tuli tulistuttua miehelle jostain mitättömästä jutusta. Lopullisesti taisin leppyä siinä vaiheessa, kun mies lähettää viestin: "Joko saa tulla kotiin?" 

8. Mielestäsi turhin julkkis

 Tuksu olisi helppo vastaus, mutta heitetään nyt vaikka Timo Soini tai se nainen Super-Marjo ja tytöt- ohjelmasta. 

9. Lempi musiikkisi

 Viimeikoina on tullut kuunneltua Moottörin jyrinä-nimistä lastenbändiä. Vaikea oikeastaan sanoa mitään "aikuisten"bändiä, jota nykyään kuuntelisin.. Yleensä radiosta on auki nova ja kuuntelen mitä sieltä tulee.

10. Paras vuodenaika

 Aikaisemmin olisin vastannut kevät, mutta J.n syntymän jälkeen olen alkanut huomaamaan hyviä puolia myös kesässä; Lapsen pukeminen ja ulos lähtö on niiiin paljon helpompaa, kun päälle ei tarvitse saada puolta vaatekaapillista.

11. Miksi bloggaat?

 Hyvä kysymys. Ja jokaisella bloggaajalla varmaan täytyisi olla tähän vastaus valmiina. Itselleni tämä bloggaaminen käsitöistä antaa lisämotivaatiota saada omat tekeleet valmiiksi asti. Muutenkin on kiva nähdä muiden kättenjälkiä ja ehkä jutustellakin aiheesta; neulominen tai virkkaus kun ei kaveripiirissäni ole kovin suosittua. Ylipäätään arjesta kirjoitan, kun ei tässä mitään kovin erikoista tule vastaan.. :)

Omat kysymykseni:

1. Mitä päätöstäsi olet katunut?

2. Mitä toivoisit jättäneesi sanomatta?

3. Entä mitä toivoisit sanoneesi?

4. Mihin tahtoisit matkustaa?

5. Missä ulkomailla tahtoisit asua?
6. Mitä kotityötä inhoat?
7. Mikä kotityö on mieluisin?
8. Mille hyväntekeväisyysjärjestölle lahjottaisit 1000 euroa?
9. Keneen julkisuuden henkilöön voit samaistua?
10. Mikä on lempikirjasi?
11. Millaisia suunnitelmia sinulla on kesäksi?

Haaste näyttää pyörineen aika monessa blogissa, joten en rupea erottelemaan niitä, jotka eivät vielä ole saaneet tätä haastetta. Jos kuitenkin tahdot vastata näihin kysymyksiin, laita kommenttia niin linkitän sinut tähän haasteeseen!

P.S Pahoitteluni pitkäksi venyneestä päivitystauosta. Energia on tuntunut olevan aivan lopussa ja mielikin pohjamudissa monena päivänä.  Tätäkin postausta kirjoitin ties kuinka monta päivää. Yritän kuitenkin piristyä vaikka väkisin ja lyhentää päivitysväliä taas. Enkä ole unohtanut arvontaakaan! Puolet arpalipukkeista on vielä kirjoittamatta, mutta työn alla homma kuitenkin on!

Ohje verkkokassiin

Tai ainakin alkuun. 

Yritin itse etsiä ohjetta verkkokassiin monen mutkan takaa, mutten mistään löytänyt. Nyt huomasin, että blogiini oli eksynyt ihmisiä samoilla hakusanoilla. Päätin tekaista ohjeen tynkää: jospa tästä saisi hieman apua ja rohkaisua. Juttuhan on aika yksinkertainen, kun sen ymmärtää.

1.Virkkaa ketjusilmukoita niin paljon, että saat kassista riittävän ison. Tällä silmäkoolla määrän pitäisi myös olla jaollinen  neljällä.

2.Käänny ja virkkaa ketjusilmukoihin puolipylväitä.

3 Aloita verkon virkkaus virkkaamalla 6 ketjusilmukkaa. Jätä alusta 3 puolipylvästä väliin ja virkkaa sitten 4. puolipylvääseen pylväs. *Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja, jätä 3 puolipylvästä väliin ja virkkaa 4. pylväs.*

Toista *-* kerroksen loppuun asti. 

4. Käänny ja virkkaa kuten kohdassa 3.

Kun työ on haluamasi korkuinen, virkkaa vielä kerros puolipylväitä. Viimeistele silittämällä tai pingottamalla.

Verkon silmäkoko riippuu langan ja koukun paksuudesta. Esimerkiksi tässä verkkokassissa silmäkoko oli paljon pienempi, kuin samalla koukulla Novitan seiskaveikasta virkatulla mallikappaleella.

Toivottavasti tästä oli apua jollekulle. Kysyä saa, jos kysyttävää tulee; yritän parhaani mukaan auttaa.

P.s. Arvonta on vielä huomisen voimassa!

Virkattu verkkokassi

Lanka: Hjerte Bomulssgarn

Koukku: 3mm

Ohje: omasta päästä

Tykkään pussukasta kyllä hirveästi, mutta hiekkaleluja varten se on auttamattoman pieni. Ehkä otankin sen muuhun käyttöön; siinähän voisi kuljettaa vaikka retkieväitä. Tai pieniä ostoksia. Kirjastokassiksikin se varmaan soveltuisi ainakin poutasäällä. Tosin olen itse lopettanut kirjastossa käymisen sen jälkeen, kun maksoin pitkän pennin myöhästymismaksuja ja kaksi kirjaa, jotka luulin kadottaneeni.. Ei ole näillä tuloilla ja tällä muistilla varaa käyttää kirjastoa.

Olkoon nnyt kuitenkin tuossa käytössä siihen asti, että saan hiekkaleluille tehtyä isomman :)

P.s. Arvonta-päivä lähestyy huimaa vauhtia, mutta vielä ehdit mukaan.

Äitienpäivä

Ainoa päivä vuodessa, kun annan ottaa itsestäni kuvia heti herättyäni. No joo, olihan kyseessä sentään ensimmäinen äitienpäiväni jne. En ollutkaan tajunnut, kuinka turvonneet silmäni voivat olla. No, ainakin aamiainen oli todellakin ylösnousun arvoinen, puhumattakaan hyvän tuulisesta pikkupojasta ja erityisen avuliaasta miehestä :)

Aamulla pöydässä odottivat pekonit ja munat. Olen odottanut omia äitienpäiviäni juuri aamiaisen tähden, vaikkakin meillä ovat kaikki saaneet osansa. Olisin kuulemma saanut paprikaakin (lempparia) leivänpäälle, mutta M oli ostanut vain yhden. Ja sen sisällä oli sitten ollut karvainen yllätys. Ehkä olen kuitenkin ihan tyytyväinen, etten saanutkaan sitä nenäni eteen... Ja olihan mies muistanut myös lempimehuni: Gefiluksen omena-rypäle. Normaalisti emme koskaan osta niin kalliita mehuja, joten hyvin muistettu häneltä :')

Lahjaksi M antoi paketin lempisuklaata ja arpa-paketin. Kortti jäi puuttumaan ja olisin sitä kaivannut. Tai muuta konkreettista muistoa päivästä.  Toisaalta tiedän, kuinka vaikeita tällaiset jutut ovat hänelle, joten todella mahtavasti hän kuitenkin suoriutui asiasta :) 

Meiltä lähti kaikille iso-mummuille korttitervehdykset ja omalle äidille ja anopilleni askartelin kortit.

 

Omalle äidilleni lähti vielä Arabian Kotikaupunki- muki ja lemmikki-kukan kasvatussetti.

Kuva täältä.

Anopille M sai valittua pienen linnunpönttö-koristeen ja Alepasta äitienpäivä-kimpun. 

Ai niin, äitini muisti vielä tällä kirjalla: 

Ensimmäiset 100 sivua luettuani, voin sanoa, että kirja on täyttä rautaa. Kerrankin jossain kerrotaan rehellisesti, millaista elämä oikeasti on lasta odottaessa, synnyttäessä ja sitten lapsen kanssa. Suosittelen kaikille, jotka haaveilevat lapsesta tai useammasta!

Kävelyharjoituksia ja maailman lopun odottelua

Tämän uutisen mukaan maailman loppua saakin odotella seuraavat 7000 vuotta. Se on melko pitkä aika odotettavaksi.

J kävelee tuen kanssa! On se tehnyt sitä kyllä jo pidempäänkin, mutta nyt on opittu pysähtymään ja hidastamaan vauhtiakin.

Myös hampaita on tulossa lisää: Alaetuhampaiden lisäksi näkyvissä on jo toinen yläkulmahammas ja toisella puolella ien alkaa näyttää aika turvonneelta ja kovalta.. Hetkenä minä hyvänsä siis puhkeaa 4. hammas.

J:n vatsavaivoista sen verran, että ei näytä tulevan taas loppua. Nyt ollaan jätetty pois hapanmaitotuotteetkin. 

Tuntuu pahalta, kun katsoo J.n ruokalistaa: sieltä ei kovin montaa eri ainetta enää löydy. Tässä vaiheessa monet vauvat saavat jo opetella syömään "oikeaa" ruokaa. Mutta ei meidän poika. Aina sama porkkana-riisi-kana-mössö edessä. Tuntuu pahalta kun toisen ruokavalio on näin rajattu.

Tänään soitetaan taas neuvolaan ja toivottavasti saadaan myös lääkäriaika mahdollisimman pian. Ei vaan enää keksi, mikä voisi olla vikana.  Marjoja ja hedelmiä poika on saanut suht monipuolisesti  –toistaiseksi. Täytyy varmaan niitäkin lähteä miettimään.

Toivottavasti saataisiin pian lääkäriaika, kun alamme molemmat olla aivan hukassa. 

Blogin ulkoasu alkaa olla sellainen, kuin haluankin. Mitä mieltä te olette? Ärsyttääkö joku piirre hirveästi? Kerro, niin katson, mitä voin tehdä :)

Myös valokuvaushaaste-sivua on päivitetty, käykää kurkkaamassa :)

P.s. Näkyykö tuo video muille kunnolla? Jos ei, niin osaako joku viisaampi sanoa, mikä voisi olla vialla?

Lapsiin kohdistuva väkivalta

Aika ajoin törmää uutisiin aiheesta. Näiden uutistenhan tarkoituksena on lähinnä järkyttää ihmisiä. Tuskin ketään kiinnostaisi lukea Petterin ihan tavallisesta ja kivasta tarhapäivästä ja illasta vanhempien kanssa kotona.
Sain kaverilta linkin tähän uutiseen. Pelkästään tuon uutisen lukeminen on järkyttävää. Puhumattakaan tuosta videosta; itse sain "katsottuua" alusta kolme sekuntia ilma ääniä, sitten oli jo pakko laittaa pois.

En voi kuvitellakaan, mitä sellaista J voisi tehdä, joka saisi minut noin suuttumaan tai ylipäätään lastani satuttamaan. Eilinen pissavahinko lattialla ei tosiaan olisi riittänyt syyksi; lähinnä nauratti kun M  minulle toiseen huoneeseen huikkasi asiasta. J säikähti itsekin asiasta ja rupesi parkumaan, vaikkei kumpikaan meistä tosiaan vihainen ollut: lähinnä nauratti puolipukeissa oleva pikkupoika, joka onnistui pissimään paitsi lattialle myös isin sukille.
Taannoin ilmakylvyn seurauksena sattui hieman isompi vahinko olohuoneen lattialle, mutta ei sekään suuttumaan saanut: Poika lavuaariin ja käsisuihkulla puhtaaksi, puhdas pyyhe kaapista ja vanha pesuun.

Viime yö oli huono: J heräili useamman kerran tunnissa kitisemään, kunnes lopulta sai unen päästä kiinni. Eipä olisi tullut mieleenikään satuttaa jo valmiiksi kitisevää lasta. Siitäkin huolimatta, että itse olisin kolmelta aamulla mieluummin kääntänyt kylkeä kuin lohduttanut hampaiden tuloa tai ikäväänsä kitisevää lasta.

 Aivan pienet lapset ovat yksi asia, mutta en minä voi sanoa, että hyväksyisin minkäänlaisen lapseen koskemisen vanhempanakaan. En hyväksy lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa missään tilanteessa, vaikka se sitten tehtäisiinkin kasvatuksen varjolla. "Joka piiskaa säästää, se lastansa vihaa" on aikansa elänyt kasvatusmalli. Jos se nyt koskaan toimiva keino olikaan. Itse olen aina mieltänyt lapsen ruumiillisen kurituksen ainoastaan merkiksi omasta järjen köyhyydestä ja kyvyttömyydestä selvittää asioita puhumalla. Muutamat selkäsaunat olen saanut, enkä kyllä oppinut kunnioittamaan vanhempiani sillä tavalla. Ylipäätään vaikea keksiä mitään hyviä asioita tuosta metodista: minut se lähinnä opetti pelkäämään vanhempiani. Sairastuessani peruskoulun lopulla masennukseen, en tosiaan osannut kunnioittaa vartaloani: Siitä, että muut satuttavat, on aika lyhyt matka itsensä satuttamiseen. 

Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut puhua asioistani vanhempien kanssa selkäsaunan pelossa. Ja se taas poiki lisää selkäsaunoja: sen sijaan, että asioista olisi puhuttu ja pyydetty anteeksi jonkin esineen rikkoutumista, asioita piti peitellä ja kun lopulta jäätiin kiinni, oli rangaistus itse tekoon suhteutettuna hieman liikaa.

Kotiaresti ei ehkä omalla kohdallani olisi toiminut, kavereita kun ei niin hirveästi ollut.  Mutta ihan varmasti muitakin keinoja olisi löytynyt: Vaikka hevoslehtien tai kirjastokortin takavarikoiminen. Ihan varmasti olisi ollut riittävästi rangaistusta minulle.

Ainoa, mitä voin sanoa oppineeni tuosta, on se, etten koskaan voisi tehdä samoin J:lle. Jos jotain syytä "rankaisuun" tulee, löytyy siihen varmasti yhtä monta muuta keinoa kuin Suomessa on lapsia. Puhumattakaan sitten siitä, että syyttä suotta tuosta noin vain omaa pahaa oloani lapsiini purkaisin. Itselleni kun tulee paha mieli jo siitä, että joudun J:n kipeästä vaippaihottumasta pesemään ensin kakat pois ja sitten levittämään siihen sinkkivoidetta. Vaikka kuinka tiedän toimivani J:n parhaaksi, ei helpota oloani yhtään kun mietin miltä J:stä tuntuu.

J tulee varmasti saamaan tänäiltana vielä enemmän pusuja kuin tavallisesti. Vaikea saada mielestä pois kuva nurkkaan ajetusta lapsesta, joka kaipaa hellyyttä ja turvaa. Ja mitä tekee äiti? Lyö pientä ja avutonta..

Tulipa taas pitkästi kirjoitettua ikävästä aiheesta. Huomenna sitten iloisemmat aiheet! :)

Yleissivistystä

Ensimmäistä kertaa yleisessä kulkuvälineessä (voiko niin edes sanoa?), joku nousi ja kysyi, tahtoisinko istua. Leuka hieman loksahti, sillä ei kukaan minulle paikkaansa tarjonnut kun J:tä odotin. Tai kun laahustin viime syksynä tällaisen kanssa:

 Edes bussikuski ei odottanut, että pääsisin istumaan, ennen kuin kaahasi liikkeelle.

Syystäkin siis yllätyin, kun eilen joku tarjosi paikkaansa. Alkaahan mahakin varmaan muillekin jo näkyä, mutta niin se näkyi J:nkin kanssa ilman että kukaan kysyi, tahtoisinko istua. 

Tänään  kuulin myös aika hauskan jutun ratikassa: Kaksi alaikäistä, ilmeisesti laivalta tulevaa punkkarigoottihevaria mietti, missä kohtaa pitäisi jäädä pois. Virkkailin siinä samalla omiani, ja kuuntelin puolella korvalla, kun senaatintorin kohdalla toinen tytöistä sanoo "Niin tossa on toi eduskuntatalo". Vähän pisti hymyilyttämään. Luulisi, että sen ikäisetkin jo tietäisivät, miltä eduskuntatalo näyttää. Saati sitten, että pystyy sekoittamaan keskenään kaksi täysin erinäköistä rakennusta.

Tuomiokirkko

Eduskuntatalo

 Ehkä nyt joku suuri arkkitehti-lupaus löytää tälle sivulle, ja saa vastauksen kysymykseen "Mistä erottaa tuomiokirkon ja eduskuntatalon?".

Kuvat  täältä ja täältä.

P.S. Tänään on tullut jo kolme ilmottautumista mukaan arvontaan. Käykää muutkin osallistumassa, jos ette ole sitä vielä tehneet :)

Jokaisella pilvellä on kultaraunus

Tänään on tullut taas mietiskeltyä raha-asioita vähän enemmänkin. Kaipaan sitä aikaa, kun asui vielä kotona ja koulujen päättyminen merkitsi vain sitä, että kesäloma alkaa. Jännitystä aiheutti korkeintaan seuraavan luokan aloitus.

Nyt kesän tullessa katkeaa myös mieheltä opintolaina- ja tuki kesäksi. Töitä on kyllä hakenut, mutta eipä ole kuulunut. Nykyisen vuokrafirman palkkalistoilla ei muutamalla työvuorolla kuukaudessa pääse kyllä rikastumaan. Saati sitten elätä kolmea. Lakki kourassa siis mennään hakemaan toimeentulotukea toivottavasti tässä lähiaikoina. Saisi senkin sitten pois alta.

Kaikesta huolista huolimatta on tänään saatu nauraakin. Mies sanoi aamulla, ettei J:n tukkaa harjata tänään ollenkaan, kun on kerta sunnuntai. Iltakylvyn jälkeen M kuitenkin harjasi J:n tukan, ja tälläinen keskustelu käytiin:

R: –Harjaat nyt kuitenkin sitä tukkaa?

M– No joo.

    –Et laita kuitenkaan muumisuihketta?

    –Ei, kun on sunnuntai.

    –Jaha..

    –Maanantaina sitten tuplasti..!

Ei voinut olla nauramatta :') 

Neulatyyny

Ajattelin, että tämä olisi nopea juttu, mutta sai tähänkin kulumaan yllättävän paljon aikaa. Päätin tehdä kunnolla ja ompelin sisälle puuvillakankaasta vuoren, ettei täytteenä olleet langanpätkät näkyisi läpi. Kukan keskusta on liimattu ja tikattu sitten kukkaan kiinni; samoin kukka neulatyynyyn.

Lanka löytyi kaapista; merkistä ei ole aavistustakaan. Koukku oli 2.5mm. 

Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen! Tykkään tästä aivan älyttömästi. Huono puoli tosin on, että paksut neulat eivät oikein uppoa tähän sen puuvilla-kankaan vuoksi. Täytyy sitten ilmeisesti kehitellä niille vielä joku oma ratkaisunsa.

P.s. Lisäsin Toukokuun valokuvaus-haasteelle ihan oman sivun. Ei siis pitäisi mennä ihan niin aiheen vierestä tässä varsinaisessa blogissa. Palautetta saa toki laittaa, että oliko tämä hyvä ratkaisu :)

Teiniäideistä

Vaikea aihe. Olen moneen kertaan aloittanut kirjoituksen tästä aiheesta, mutta jotenkin sanat eivät vain tule oikein. Tämä aihe siis nousi pinnalle omassakin elämässäni, kun kuulin entisen koulukaverini odottavan lasta samanikäisenä kuin itsekin aloin J:tä odottaa. 

Hassua ja surullista huomata, kuinka kaikki neuvot kaikuvat kuuroille korville. Muistan kuinka vuosi sitten luin tätä palstaa ja itse tietysti puhuin nuorten äitien puolesta. On tullut tässä pakon edessä kypsyttyä sen verran, että huomaan olevani täysin päinvastaisessa leirissä.

En osaa onnitella heitä. Totta kai lapsi on aina lahja, vaikken luomiskertomukseen uskokaan.  Toiset eivät saa lapsia vaikka kuinka yrittäisivät. Toiset saavat, vaikka sitten liian nuorena. Vaikka murrosikä olisikin jäänyt taakse, ei teini-ikä välttämättä ole jäänyt taakse. Itsekin kyllä lopetin juomisen ja tupakan polton kuin seinään saadessani tietää raskaudesta. En tosin pidä sitä erityisenä osoituksena kypsyydestä tai merkkinä vastuun otosta: tein vain mitä tilanteessa piti. Vaikka olinkin täisi-ikäinen, olin kaukana aikuisesta: en suostunut uskomaan, että joku voisi tietää minua paremmin. Koin olevani nuori ja siksi parempi ja pystyvämpi äidiksi kuin muut. Teiniäiti minäkin siis olin; jos en ikäni puolesta, niin mieleltäni kyllä.

Puolustelin lapsen hankinta-päätöstäni joka käänteessä. Lempiargumenttejani taisi olla että nuorena jaksaa ja että ei lapsi tarvitse rahaa, vaan rakkautta. 

Nyt huomaan, kuinka naiivi ja typerä olin; tokihan nuorena jaksaa kukkua yömyöhälle juhlimassa, mutta seuraavana aamuna tai päivällä voikin sitten ottaa vahingon takaisin ja nukkua vaikka kellon ympäri. Yhden yön jaksaa kuka tahansa, mutta entä seuraava päivä? Tai yö? Vaatii ihan varmasti veronsa myös parikymppiseltä, kun vähään  aikaan ei saa nukuttua neljää tuntia pidempään. Pyykkäykseen ja siivoukseenkin saa lapsen kanssa kulumaan enemmän aikaa, eivätkä ne hommat hoida itseään vain kylkeä kääntämällä. 

Tietysti rakkaus on perheessä kaiken a ja o. Mutta rakkaudella ei osteta kenellekään uusia kenkiä tai haalaria talveksi. Eikä pinnasänkyä tai hoitopöytää, vainuista puhumattakaan. Ruoan sanotaan olevan rakkaudella tehty, mutta rahalla sen yleensä valitettavasti joutuu ostamaan. Lapsi antaa paljon, mutta kyllä sen eteen täytyy monta kertaa uhrautuakin: Ostin J:lle uudet ulkohousut ulkona konttausta varten. Samoin takin ja pari hattua kesäksi. Eivät olleet kalleinta merkkiä, mutta eipähän silti jäänyt rahaa ostaa minulle tai miehelleni uusia kenkiä. Molempien kengät ovat nähneet parhaat päivänsä vuosi sitten ja omista kengistäni saan rakkoja. Pari kertaa olemme miehen kanssa syöneet kuukauden kaurapuuroa, että rahat riittäisivät J:n ruokaan. Ei ollut kovin kivaa. 

Ennen J.n syntymää ajattelin, että äitiyspakkauksen haalari kelpaa hyvin, samoin kuin kirpparilta ostetut vaatteet. Samoin tuttavalta saadut hoitopöydät ja pinnasänky olivat ihan kelvollisia. Nyt olen kuitenkin useinkin huomannut miettiväni, kuinka mukavaa olisi, jos olisi varaa antaa lapselleen uutta ja kiiltävää, eikä aina vain toisen vanhaa. Olisi niin paljon helpompaa marssia markettiin ostamaan sadalla eurolla värikäs ja hieno haalari, kuin metsästää kelvollista kissojen ja koirien kanssa kirpparilta. Kirpparilta saattaa löytää kalliin ja hyvän halvalla, mutta kaupasta ostettaessa hinta kertoo useimmiten laadusta.

En kadu J.tä millään tavalla. Rakastan poikaani äärettömästi, samoin kuin tulen rakastamaan pikkusiskoansakin. Toivon vain, että olisin kuunnellut muiden neuvoja enkä olisi lähtenyt todistelemaan, että kyllä minä pärjään ja pystyn! Mutta kun teini olin, niin eihän muiden neuvot ole kuin ärsyttävää ininää omien mielipiteiden rinnalla. Vain odottamalla pari vuotta ja käymällä koulut loppuun ja ehkä tekemällä vähän aikaa töitäkin, olisin voinut antaa lapsilleni paljon enemmän. 

Ainoa hyvä asia, mitä voin päätöksestäni sanoa, on että minulla oli mies, jonka olin tuntenut jo 11-12 vuotiaasta. Seurusteltukin oli pidenpään. Mutta yhdessä oltiin asuttu silloin puolivuotta, kun raskaus selvisi. Jälkeen päin ajateltuna, olisi ollut helpompaa saada rauhassa tutustua toiseen asuinkumppanina ja saada yhteinen arki rullaamaan ennen kuin yhtälöön lisää lapsen. Yhteiselo on vasta J:n syntymän jälkeen, tai no, puolen vuoden sisällä,  lähtenyt tosiaan sujumaan. Nyt voin jo sanoa, että yhteinen arkemme tosiaan toimii. Ei se tietenkään täydellistä ole, mutta ainakin molemmat osaavat olla hiljaa, kun toisella on paha päivä ;)

Yhteenvetona voisin sanoa, että ei ole oikeaa ikää hankkia lapsia. Nuorena se onnistuu helpommin, kuin vanhana. Mutta helpompaa se on, kun on edes jotain valmiina ennen lapsen syntymää. Lyhyesti siis, lapsia kannattaa hankkia siinä vaiheessa, kun on täysi-ikäinen ja tuntee olevansa mieleltäänkin oikeasti AIKUINEN. Vanhemmuuteen kasvetaan jokaisen lapsen myötä, mutta ei siinä samalla pitäisi joutua aikuistumaan. Kaikesta selviää, mutta pitääkö tosiaan kiivetä perse edellä puuhun?

Toivottavasti tällä nyt on jotain vaikutusta ja joku, joka suunnittelee lapsen hankintaa ala-ikäisenä tai vähän vanhempanakin, miettii asiaa vielä useamman kerran. Omaa päätäni ei olisi saanut käännettyä kirveelläkään, ja nyt on myöhäistä katua. Joku muu voi vielä tehdä paremman, ellei oikean, päätöksen.

Muurahaisia ja perhosia

Ilokseni voin kertoa, että parilla torjunta-miehen (tai mikä lie) käynnillä muurahaisten invaasio olohuoneessa on saatu kuriin. Nyt sitten olohuonetta asuttavat paljon miellyttävämmät hyönteiset:

Osa perhosista näyttää lähinnä sudenkorennoilta. Piti kokeilla useampaan otteeseen, miten tuon rautalangan oikein saa kieputettua ja siivet siihen väliin. Ei niitä virheitä kuitenkaan kauempaa katsoen edes huomaa, vaan ihan nätiltä nuo tekeleet näyttävät ikkunassa :D

Ohje löytyi täältä.

J:n uusi takki

Karkaaminen ja sen seuraukset

J siis karkasi tänään. Olin istunut olohuoneessa virkkaamassa poika silmieni alla. Mies oli keittiössä aamupalalla. J ehti livahtaa makuuhuoneeseen, ja arvatkaa, mitä nokkela poika löysi pöydän alta: 

Kyllä, tussin. Ja jäljestä voi päätellä, että sitäkin on maisteltu. Onneksi kyseessä on ihan vesiliukoinen lasten tussi, että ei kovin kamalia myrkkyjä pitäisi olla. Nauratti löytää pikkupoika roikkumasta työpöydästä tällaisen "kasvomaalauksen" kanssa.

J:n vatsa on taas huonona. Tavaraa tulee monta kertaa päivässä ja väri alkaa taas olla sitä turhan tutuksi käynyttä harmaata. Kolmisen viikkoa vatsa olikin jo toiminut niin hyvin: J ehti maistella hapanmaito tuotteita hyvällä menestyksellä. Bataatillakaan ei ollut mitään vaikutusta.

Mutta sitten. Peruna. Tai herne. Harmittaa vietävästi, kun perunaa oli maisteltu edellisenä päivänä ja menin sitten antamaan J:lle herneitä sormiruokana (tosin niitä taisi mennä enemmän lattialle kuin vatsaan asti.) Siitä seuraavana päivänä kakka olikin sitä itseään, samoin kuin tänään. Niin lupaavasti oli mennyt. Tarkoituksena oli piakkoin kokeilla myös kaurapuuroa uudelleen, mutta eihän siitäkään tietenkään nyt tule mitään vähään aikaan. Ja se perunakin pitää kokeilla uudelleen. Harmittaa myös, kun keitin ja pakastin ison satsin perunasosetta. 

No, ei kai tässä jatkossa auta kuin olla tarkempi ja ajatella myös seuraavaan päivään asti. 

Omasta voinnista sen verran, että tänään on ollut muutamia supistuksia. Sairaalakassi on nyt kuitenkin pakattu ja miehen päähän toivottavasti saatu upoamaan miltä se näyttää ja missä sitä säilytetään .

Yllättävän hankalaa oli tuo pakkaaminen, en meinannut keksiä mitään  tarpeellista. Sen kuitenkin muistin, että J:n syntymän jälkeen eniten kaipasin sairaalassa ihan vain villasukkia. Heti kun ne sain jalkaani, tuli niin lämmin ja kotoisa olo.