Antibioottikuureja ja pupupaisteja
Blogi on viimeaikoina pyörinyt vain nilkan ja käsitöiden ympärillä. Mielessä on monta kertaa ollut kirjoittaa lapsista; he kun ovat kasvaneet ja oppineet todella paljon joten kerrottavaa olisi ollut monet kerrat. Ennen kouluun lähtöä iltapäivällä, on kuitenkin ollut niin kiire siivouksen, ruoan laiton ynnä muun kanssa, että blogi ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Illalla koulusta tultua aika on mennyt lasten, telkkarin ja käsitöiden parissa ja hupsista, kello onkin ollut 12 tai yli kun on viimein osannut mennä hammaspesulle. Viikonloppuisin aika on mennyt kokeisiin lukiessa tai esseitä vääntäessä.
J:n puhe on viimeaikoina kehittynyt huimaa vauhtia, ja usein pojan suusta kuulekin pitkiäkin lauseita. Myös keskustelu pojan kanssa alkaa tuntua aina vain mielekkäämmältä, kun pojalta saa lähes aina jonkinlaisen jopa ihan järkevänkin vastauksen. J on todella puhelias, paitsi tietysti silloin kun mummi soittaa ja pitäisi mummille esitellä hienoa puhetaitoa. Tänään aamulla J kömpi viereeni ja sanoi "tykkään äitistä."
Silmälääkärin tarkastuksessa piilokarsastuksenkin todettiin vähentyneen. Sen kyllä huomaa, kun poika ei enää törmäile niin paljoa, kuin ennen. Kaikenlainen temppuilu ja hyppiminen, potkiminen, huitominen.. kiinnostaa J:tä kovasti. Monta kertaa onkin ollut tarkoitus lähteä lasten kanssa HopLoppiin. Vielä ei kuitenkaan rahatilanne ole antanut myöten ja nyt tietty pitää miettiä, mitä nilkkani kestää ja mitä ei. Lasten onni olisi tietysti kaiken sen hetkisen kivun arvoista.
J:llä todettiin kuukausi pari sitten ärhäkkä korvatulehdus. J oli juuri isänsä kanssa lääkärissä ja sai kolmannen antibioottikuurin, koska oikea korva oli vielä punainen ja samea. Ensikerralla taidan viedä pojan itse lääkäriin ja vaatia lähetteen lastenlääkärille: puolitoista kuukautta jatkunut korvakipu menee jo lapsen kiusaamiseksi. Etenkin, kun J on muuten niin kiltti (ainakin äidin mielestä..;) ) ja on nyt selvästi joinain päivinä erityisen ärtynyt ja itkuinen ja kipeän oloinen.
E on kasvanut kovasti ja oppinut vielä enemmän. E oppi kävelemään jo pari kuukautta sitten ja puhuu jo satunnaisesti kaksisanaisia lauseita ja osaa paljon yksittäisiä sanoja. E:n lempileluja ovat ainun pehmopuput ja vauvanukke. Yhtenä päivänä E keksi työntää unipupunsa leikkiuuniin ja tarjoili sen sitten meille muille lautasella ja haarukalla :D Tytöllä on tapana hautoa ruokia suussaan. Yhtenäkin iltana tulin koulusta ja huomasin, että tytöllä on jotain suussaan. Pyysin tyttöä heti sylkäisemään kädelleni sen, mitä nyt ikinä suussaan olikaan. Yllätyin, kun sain käteeni vaalean, limaisen pallon, joka osottautui tunti sitten syödyn leivän palaksi.
Taidan suosiolla jatkaa päivitystä eri postauksessa, sillä kerrottavaa on vaikka kuinka paljon; hyviä ja ikäviäkin juttuja. Monta kertaa mietin, kuinka juuri meidän perheellä voikin aina käydä huono tuuri ja tuntuu, että voisimme jo leiriytyä sairaalaan tai terveyskeskukseen, niin paljon kun siellä tuntuu kuluvan aikaa. Sitten muistan, kuinka ihanat lapset minulla on,ja kuinka ihana ja harvinaislaatuinen oma rakas aviomiehenikin on. Terveys on ehkä koetuksella itse kullakin, eikä rahaa koskaan ole liikaa. Mutta meillä on silti toisemme.
J:n puhe on viimeaikoina kehittynyt huimaa vauhtia, ja usein pojan suusta kuulekin pitkiäkin lauseita. Myös keskustelu pojan kanssa alkaa tuntua aina vain mielekkäämmältä, kun pojalta saa lähes aina jonkinlaisen jopa ihan järkevänkin vastauksen. J on todella puhelias, paitsi tietysti silloin kun mummi soittaa ja pitäisi mummille esitellä hienoa puhetaitoa. Tänään aamulla J kömpi viereeni ja sanoi "tykkään äitistä." 
Silmälääkärin tarkastuksessa piilokarsastuksenkin todettiin vähentyneen. Sen kyllä huomaa, kun poika ei enää törmäile niin paljoa, kuin ennen. Kaikenlainen temppuilu ja hyppiminen, potkiminen, huitominen.. kiinnostaa J:tä kovasti. Monta kertaa onkin ollut tarkoitus lähteä lasten kanssa HopLoppiin. Vielä ei kuitenkaan rahatilanne ole antanut myöten ja nyt tietty pitää miettiä, mitä nilkkani kestää ja mitä ei. Lasten onni olisi tietysti kaiken sen hetkisen kivun arvoista.
J:llä todettiin kuukausi pari sitten ärhäkkä korvatulehdus. J oli juuri isänsä kanssa lääkärissä ja sai kolmannen antibioottikuurin, koska oikea korva oli vielä punainen ja samea. Ensikerralla taidan viedä pojan itse lääkäriin ja vaatia lähetteen lastenlääkärille: puolitoista kuukautta jatkunut korvakipu menee jo lapsen kiusaamiseksi. Etenkin, kun J on muuten niin kiltti (ainakin äidin mielestä..;) ) ja on nyt selvästi joinain päivinä erityisen ärtynyt ja itkuinen ja kipeän oloinen. 
E on kasvanut kovasti ja oppinut vielä enemmän. E oppi kävelemään jo pari kuukautta sitten ja puhuu jo satunnaisesti kaksisanaisia lauseita ja osaa paljon yksittäisiä sanoja. E:n lempileluja ovat ainun pehmopuput ja vauvanukke. Yhtenä päivänä E keksi työntää unipupunsa leikkiuuniin ja tarjoili sen sitten meille muille lautasella ja haarukalla :D Tytöllä on tapana hautoa ruokia suussaan. Yhtenäkin iltana tulin koulusta ja huomasin, että tytöllä on jotain suussaan. Pyysin tyttöä heti sylkäisemään kädelleni sen, mitä nyt ikinä suussaan olikaan. Yllätyin, kun sain käteeni vaalean, limaisen pallon, joka osottautui tunti sitten syödyn leivän palaksi.
Taidan suosiolla jatkaa päivitystä eri postauksessa, sillä kerrottavaa on vaikka kuinka paljon; hyviä ja ikäviäkin juttuja. Monta kertaa mietin, kuinka juuri meidän perheellä voikin aina käydä huono tuuri ja tuntuu, että voisimme jo leiriytyä sairaalaan tai terveyskeskukseen, niin paljon kun siellä tuntuu kuluvan aikaa. Sitten muistan, kuinka ihanat lapset minulla on,ja kuinka ihana ja harvinaislaatuinen oma rakas aviomiehenikin on. Terveys on ehkä koetuksella itse kullakin, eikä rahaa koskaan ole liikaa. Mutta meillä on silti toisemme. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti