Saako bloggaajalla olla mielipiteitä?

Elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, joskin nilkan tilanne on edelleen yhtä karmaisevan näköinen kuin leikkauksen jälkeenkin, mitä nyt entistä enemmän mustelmia. Koulussa on hirmuinen kiire ja myös koti alkaa olla "vähemmän siisti" kuin sen toivoisin olevan. Lapset ovat välillä vähän turhankin riehakkaita mutta silti ihania ja niin rakkaita.

Jalkaa parannellessa on tullut myös vietettyä enemmän aikaa blogien (lähinnä muiden kuin oman) ihmeellisiessä maailmassa. Eilen törmäsin erään blogin facebook-sivuilla asiaan, joka pisti ainakin minut miettimään.

En tiedä, johtuuko nuoruudestani, mutta minulla on paljon mielipiteitä ja osa niistä hyvinkin vahvoja. Joistain asioista minulla taas ei ole mitään tietoa, eikä mitään mielipidettäkään. Yleisesti ottaen elämän katsomukseeni kuitenkin kuuluu, että lasten kärsimys on aina todella epäoikeudenmukaista. Olen itse nähnyt omien lapsieni kärsivän sairaalassa, enkä keksi yhtäkään syytä, miksi omani tai muidenkaan lapset olisivat koskaan sellaista ansainneet. Toinen asia, jossa kantani on vahva, on uskonnot. Itse erosin kirkosta tultuani täysi-ikäiseksi. Suhtautumiseni eri uskontokuntien edustajiin on varmasti lieventynyt tähän mennessä, mutta vieläkin olen sitä mieltä, että minun uskonnollisuus tai uskomattomuuteni on vain minun ja Jumalan välinen asia. Sen vuoksi en kaipaa ketään kertomaan minulle omasta uskonnostaan ja vielä vähemmän tarvitsen minkään sortin käännytysyrityksiä. 

Jokainen saa minun puolestani tehdä aivan mitä huvittaa ja myös uskoa, ajatella ja sanoa mitä haluavat. Vain yhdellä ehdolla. Se ei saa loukata tai muuten tuottaa vahinkoa kenellekään. Miettimisen arvoinen juttu on myös se, voisiko saman asian sanoa ihmiselle kasvokkain, vaikka se netin syövereissä vielä tuntuisikin ihan reilulta kommentilta.

Mielestäni myös jokaisella bloggaajalla on oikeus omiin näkemyksiin ja mielipiteisiin. Mielipiteet, ajatukset ja elämän tapakin kun voivat toimia myös yhdistävänä tekijänä. Monessa blogissa juuri se yhteinen elämäntilanne ja elämänkatsomuskin on se tekijä, minkä vuoksi sinne blogiin palataan tai ei palata.  Päättyykö ihmisen oikeus omaan elämäntapaansa ja ajatuksiin siinä vaiheessa, kun ryhtyy bloggaajaksi? Saako sadan lukijan blogissa vielä sanoa "en tykkää"?

Äitien kirjoittamia blogeja syynätään kaikista kriittisemmin: jokainen liikenevä minuutti tulisi viettää sen oman kultamussukan kanssa ja yksikin karamelli alle vuoden ikäiselle lapselle on jo vakava asia; äitihän ei silloin selkeästi välitä lastensa suunterveydestä vaikka muuten lapsen hampaita harjailisi ja tarjoaisi xylitol-pastilleja. 

Itse olen kuullut ikävän sävyisiä kommentteja, jopa parhaan ystäväni suusta, kun aloitin koulun, joka aika-ajoin vie paljonkin aikaani. Perheemme talous kuitenkin heikkenisi huomattavasti siinä vaiheessa, kun tilille ei enää tipahtaisikaan kuukausittaiset opintotuet. Näin ei saisi julkisesti sanoa tai tunnustaa ajattelevansa, mutta guess what: en ole täydellinen äiti ja joskus kaipaan ihan aikuista seuraa. Nautin myös siitä, kun saan päntätä kokeeseen ja huomaankin pärjääväni siinä hyvin. Olen todella tyytyväinen valitsemaani alaan, ja toivon, että jalkani paranee siihen kuntoon, että joskus pääsen työssäoppimiseen ja joskus tekemään tätä työkseni. Tekisin myös (lähes) mitä tahansa työtä, jos vain jalkani olisi siinä kunnossa, että pystyisin. Yritän tässä kynsin hampain turvata seka omani, mutta ennenkaikkea lasteni tulevaisuuden.

Tulipas avauduttua. Tätä mieltä minä olen, ja sallin myös eriävät mielipiteet. Meillä lapset menevät yhdeksän jälkeen nukkumaan, eikä minua liikuta yhtään, vaikka jossain muualla mentäisiin yhdeltätoista ja toisaalta pikkukakkosen jälkeen, nukkumaan. Täten annan kanssaihmisille, tutuille ja tuntemattomille luvan ajatella esimerkiksi siitä koulutuksesta niin kuin haluavat. Antakaa tekin armoa äideille, bloggaajille ja muille ihmisille. Ihmisiä me kaikki olemme.