Eksyksissä vaatekaupassa

Kuten eilen jo mainitsin, raahauduin eilen vaateostoksille. Tämä on postauksen arvoinen asia sen vuoksi, että yleensä ostan itselleni vaatteita harvemmin, jos koskaan. Sovittamista olen koittanut välttää kynsin ja hampain. Pari vuotta olen ostanut vaatteita sillä periaatteilla, että paitoihin mahtuu raskausmaha ja ne tuntuvat mukavilta. Housut olen sivuuttanut ajatuksella "ostan sitten sopivia kun en enää yritä tulla raskaaksi tai ole raskaana".

Omistin peräti kahdet farkut, jotka molemmat oli ostettu Prismasta, kun mieheni oli työntänyt minut sovituskoppiin ja heittänyt muutaman farkut perässä. Valintakriteereinä oli suunnilleen, että solahtavat sutjakasti jalkaan, tuntuvat mukavilta ja nappikin menee kiinni. Olen tähän asti kuvitellut, ettei minun vartalotyypilleni edes tehdä farkkuja. Jos lahkeet ovat olleet sopivat, ei nappi ole mennyt tekemälläkään kiinni.  Sama ongelma on ollut niin kauan kuin muistan, sillä huolimatta siitä, kuinka hoikka vuosia sitten olin; lantioni on ja pysyy muodokkaana. Voinkin siis todeta, etten ole lihava, vaan isoluinen.

Farkut

Eilen farkkuosastolla vetelin summan mutikassa kivannäköisiä farkkuja hyllyistä. Yritin ahtautua 28/29 ja 29/29 farkkuihin ja mietin jo, että tässä sitä taas ollaan, muuten hyvä mutta nappi ei mene kiinni. Kuumissani ja hieman ärtyneenä hain hyllystä uusia farkkuja, joiden molemmat numerot olivat isommat. Nyt meni nappi kiinni, vähän turhankin hyvin. Pikkuhiljaa minulle valkeni, että hei, tuo ensimmäinen numero onkin vyötärö ja toinen lahkeen mitta. Hain taas pinon varkkuja sovitettavaksi. Tällä kertaa housut sujahtivat hyvin jalkaan –ja myös nappi meni helposti kiinni! Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on farkut, jotka istuvat hyvin ja jopa tuntuvat mukavilta päällä. 

Tämän paidan hihanapit lähtevät vaihtoon.

Farkkujen löydyttyä täytyi vielä löytää pari kivaa paitaa. Ne tietysti valitsin summan mutikassa sen enempiä sovittelemati. Ehkä olisi pitänyt uhrata vähän enemmän ajatusta niille paidoillekin, sillä toisessa on napit hihansuissa, enkä niitä olisi aivan välttämättä halunnut. Ja toinen paita taas pitää vaihtaa kokoa isompaan.

Vaatteiden ostaminen on senkin vuoksi vaikeaa, etten vielä 20-vuotiaanakaan tiedä, miltä haluan näyttää tai miten pukeutua. Kotona mielessäni saattaa ollakin, mitä ja millaista haluan. Kuitenkin hyllyjen välissä tunnun kadottavani itseni täysin, enkä enää tiedä, tahdonko pukeutua niitteihin vai kukkakuvioon. Tai pystyisinkö kantamaan isoja ja värikkäitä kuvioita niin kuin kuuluu. Haluaisin kyllä luoda oman tyylin. En vain tiedä, mitä haluan. 

Tärkeimpiä valintakriteereitäni onkin ennen kaikkea mukavuus. Toisena tulee käytännöllisyys: en voisi kuvitellakaan käyttäni mitään valkoista kahden pienen lapsen kanssa. En myöskään maksaisi omaisuutta vaatteesta, joka täytyy pestä käsin ja tasokuivata. Ei vain riitä aika.  Tästä johtuen kuitissa lukee taas "Perus denim", "perusneule" ja "-trikoo". Ei kovin omaperäistä tälläkään kertaa.