perjantai 24. elokuuta 2012

Pieni sisupussi, ductus osa IIII

E:n leikkausta siirrettiin parilla viikolla. Tarkoitus oli, että leikkaus olisi ollut nyt tiistaina, mutta edellinen leikkaus oli päässyt venymään. Seuraavana aamuna E kuitenkin "pääsi" leikkaussaliin. Vaikka olin sinä iltana kävellyt sairaalan käytäviä edestakaisin vatsavaivaisen tytön kanssa, lähtö leikkaukseen tuli silti liian nopeasti.

Matka klinikalta kotiin tyhjän turvakaukalon kanssa tuntui kamalalta: vieressä ihmiset valittelivat arkeen paluusta, kun oma pieni vauvani on leikkauksessa.

E: leikkaus sujui hyvin. Arpi on kuitenkin edelleen melkoisen kipeä, vaikka tyttö onkin pärjännyt tilanteeseen nähden vähällä kipulääkityksellä. Myös ruokaa tyttö on vaatinut niin, että sitä on hoitajien täytynyt jo miettiä, että paljonko neidille uskaltaa antaa vielä.

Nuha on myös tytöllä vaivana: Mitä muuta voisi odottaakaan, kun kotipuolessa isoveljellä on sama vaiva.
Toivottavasti tämä ei nyt kovin hidastaisi toipumista, joka on tähän mennessä sujunut nini hyvin: Teho-osastolta tyttö pääsi pois jo yhden, ei kahden yön jälkeen.

Pikku hiljlaa alkaa tuntua siltä, että pahin olisi nyt ohi. Loppujen lopuksi, taidamme olla ne onnekkaat siellä sydänosastolla: vanhemmat potilaat kun ovat todennäköisesti joutuneet käymään vielä useampia ja vaativampia leikkauksia läpi, eivätkä silti koskaan pysty viettämään täysin normaalia elämää.

Sydänosastola ennen leikkausta

Leikkauksen jälkeen teholla

Teho-osaston jälkeen sydänosastolla




Lastenklinikan teho-osasto K9:stä täytyy vielä sanoa, että vaikka olin siellä ikävissä merkeissä (kuinkas muuten) koko osasto oli paljon rauhallisempi, kuin olisin osannut kuvitella. Vaikka potilaiden ympärillä olikin paljon laitteita, osasto oli silti tilavan näköinen. Jäi sellainen olo, että tuli mitä tuli, tuolla ei selviäminen ole laitteista tai tiloista kiinni. Vaikkei ulosantini ehkä ole aina paras mahdollinen, hoitaja silti sai pidettyä keskustelua yllä eikä se silti tuntunut väkinäiseltä. Osaston vanhempain huone on myös kuin suoraan sisustuslehdestä: hieno sisustus ei ehkä potilaita auta, mutta minun oloni oli siellä lähes kotoisa ja turvallinen. Huoneeseen lahjoitettuja astioita käyttäessäni mietin myös, että tilanne vaikuttaisi paljon kamalammalta, jos sen kahvin olisi joutunut särpimään pahvimukista.

Sanotaa nyt vielä, että oli siinä paljon muutakin mielessä kuin sisustus ja posliiniastiasto. Mutta minun ja varmaan monen muunkin, olon ne saavat tuntumaan hitusen paremmilta.Ja se taas vaikuttaa siihen, miten jaksamme osallistua lastemme hoitoon. 

En enää koskaan pysty kulkemaan teho-osaston ohi välinpitämättömästi.

8 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että kaikesta huolimatta menee mukiinmenevästi :) Voimia koko perheelle jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jospa nämä ikävät yllätykset meidän osaltamme olisivat vähäksi aikaa tässä.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että tyttäresi leikkaus meni hyvin ja tehohoitojakso jäi noin lyhyeksi. Olen iloinen, että Viljan lahja toi sinulle hyvän mielen. Se juurikin oli lahjan tarkoitus.

    Kaikkea hyvää tuleviin päiviin.

    Viljan äiti, Noora

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka hyvä on kuulla, että leikkaus meni hyvin ja vauva voi kaikesta kivusta huolimatta paremmin. Kaikkea hyvää teille syksyynne!

    VastaaPoista
  4. OPnneksi leikkaus meni hyvin. On sinulle, nuorelle äidille paljon annettu kannettavaksi. Voimia lapsille, sinulle ja miehellesi tämän kaiken keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Ehkä sitten joskus vuosien päästä huomaan näiden aikojen vahvistaneen minua tai olleen jollain muulla tavalla kasvattavia. Sitä odotellessa.

      Poista