Viime vuosina olen miettinyt paljonkin uskontoa ja elämänkatsomustani. Oikeastaan minulle oli selvää jo ennen rippikoulua, etten Jumalaan usko. Kun täytin 18, erosin netin kautta kirkosta.
Nyt viimeaikoina on aihe ollut taas pinnalla. Välillä on tuntunut, että ehkä pitäisi ottaa se raamattu kauniiseen käteen ja oikeasti yritää uskoa, kun tuntui, ettei muutakaan enää pystynyt itse tytön eteen tekemään.
Tilanteen rauhoituttua olen miettinyt väitettä, ettei meille anneta enempää, kuin jaksamme kantaa. Ai ei vai? Viimeviikkojen aikana on oma jaksamiseni ollut monta kertaa todella heikoissa kantimissa. Monta kertaa en ole pystynyt uskomaan tulevaan, monta kertaa olen pelännyt jo pahinta. Ei olisi tarvittu enää paljoa, että olisin murtunut täysin. ( Ja huom, tämä "sydänvika" on parhaasta päästä, sillä tästä jää todennäköisesti muistoksi vain iso arpi.)
Toinen ihmetystä aiheuttanut asia on se, että millainen Jumala antaa lasten kärsiä? Johtuuko se jostain, mitä me aikuiset olemme tehneet? Raamatun mukaan ihmisellä on vapaa tahto ja näin ihminen voi tehdä toiselle hirveitäkin asioita. Kuitenkin esimerkiksi nämä sydänviat, tuskin ovat seurausta siitä, mitä me itse lapsillemme valitsisimme. Jos Jumala on anteeksi antavainen, miksi ihmeessä Aatamin jälkeläisetkin on pantu maksamaan jostain, mitä joku Aaatami niminen ehkä joskus kauan sitten teki tai ei tehnyt?
Myönnetään, en ehkä aina ole päivänsäde itsekään. En ehkä ole joka kerta auttanut mummeleita kadun yli. Ja kun minulla on huono päivä, jupisen itsekseni ja ruohon korretkin ärsyttävät. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin mielestäni kohtelias, reilu ja empaattinen. Pitäisikö siis lasteni kärsiä minun ikävistä teoistani tai ajatuksistani? Ei. Ylipäätään olen sitä mieltä, että lapset eivät missään tilanteessa ainsaitse kipua tai sairautta.
Jos Joku Korkeampi Taho nyt on kuulolla, poden kyllä huonoa omaatuntoa vähemmän hyvistä hetkistäni. Toivon todella, että pystyisin uskomaan, että joku pitää huolta ja turvaa minun ja perheeni matkaa. Mutta jos olet määrännyt kohtalomme ennalta, miten on mahdollista, että Sinä olet Hyvä, kun lapsia sairastuu vakavasti? Miksi jotkut meistä jää auton alle? Miksi vauvoja syntyy liian pienenä? Miksi jossain nähdään nälkää?
Kerron alkuun, olen satunnainen lukija, pienen pojan äiti. Luin siis vain muutaman tekstisi. Tämä kiinnitti huomiota, kun aihe oli poikkeava.
VastaaPoistaMielenkiintoista, kun kirjoitit uskonnosta. Minäkään en usko tarkalleen siihen Jumalaan, josta ev.lut. kirkko opettaa. Kuulun silti seurakuntaan, koska koen yhteisöön kuulumisesta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Uskon, että ihmisellä on ruumiin ja mielen lisäksi myös sielu. Sielu on se pysyvä osa. Sielun koti on Henkimaailmassa. Se on paras sana, jonka olen kuullut kuvaamaan sitä paikkaa. Ja Jumala on varmaan paras nimi kuvaamaan sitä korkeampaa voimaa, jonka uskon olevan olemassa. Me ollaan täällä oppimassa. Tämä on koulu. Me tulemme tänne tai jonnekin muualle vielä monet kerrat uudelleen. Kuolemaa ei oikeastaan ole. Olen lukenut, että alun perin jälleensyntyminen kuului kristinuskoonkin, mutta se on poistettu. Syyt ovat aika selvät, kun muistelee historian tunneilla kerrotusta anekaupasta yms.
Sinä ja lapsesi kuulutte varmaan samaan sieluperheeseen, mutta te olette aivan erillisiä sieluja, joilla on omat tehtävänsä. Sinä et ole tehnyt mitään, minkä johdosta lapsellesi tapahtuisi jotain, vaikka tulisi sairaus tms. Uskon, että ennen tänne tuloa me valitaan monta asiaa. Vaikka se mihin perheeseen tulemme, mitä kokemuksia tarvitsemme.
Miksi tapahtuu pahaa? Me ei opita mitään, jos aina tapahtuisi vain hyvää. Uskotko enkeleihin? Minä uskon. Jokaisella ihmisellä on suojelusenkeli. Jokaisella, vaikka ei uskokaan enkeleihin. Jos tämän elämän on tarkoitus päättyä onnettomuuteen, ei siinäkään hetkessä sielu ole yksin, vaan enkeli kuljettaa Henkimaailmaan.
Uskon siihen vapaaseen tahtoon. Me voidaan muuttaa elämämme suuntaa, valita monissa asioissa, vaikka jotkut asiat onkin jo päätetty. Sekin sopii ajatusmaailmaani, että niinkuin teemme toisille, palaa takaisin myös itselle. Olen huomannut ihan käytännössä, että ajatuksella on suuri voima. Yritä olla murehtimatta, vaikka välillä on tosi vaikeaa. Näe tulevaisuus positiivisena, usko että kaikki käy hyvin.
Mitä voi tehdä vaikeuksissa? Pitää pyytää apua. Olen saanut apua rukoilemalla. Ihan on tapahtunut ihmeitäkin. Anna kaikki huolesi Taivaanisän käsiin, sanoi mummuni. Se on ollut hyvä elämänohje.
Voimia Sinulle ja perheellesi. Rakkaudella.