Ylityöllistetyn yövuoron kapinointia ja epätoivon sekaista ihmettelyä

Jossain vaiheessa E nukkui yönsä yhdellä herätyksellä. Olin enemmän kuin tyytyväinen, kun yöimetys kesti suunnilleen kuusi minuuttia, jonka jälkeen laskin E.n takaisin sänkyyn, käänsin kylkeä ja jatkoin unia aamuun saakka. 

Kuukausi pari sitten E on kuitenkin alkanut heräilemään enenevässä määrin. Tilanne sai huipennuksensa välipäivinä, kun E herätti minut kolme kertaa tunnissa. Heräämisjaksoja oli useampia yössä. Koska olen nopea nukahtaja,  tosiaan heräsin jokaiseen E:n kitinään. Ja laiskana totta kai tarjosin viiden sekunnin hyssyttelyn jälkeen maitoa. 

Voitte kuvitella, kuinka kireällä hermoni alkoivat siinä vaiheessa olla. Itku ei ollut kaukana siinä vaiheessa, kun E olisi halunnut nousta ennen seitsemää. Onneksi M näki tämän jousen olevan jo niin äärimmilleen vedetty, että ehkä oli parasta että Isi nauttii ihanan tyttärensä seurasta pari tuntia. 

Unikoulu mielessä siintäen aloitimme siis riisipuuron E:lle, ja luojan kiitos olemme nyt saaneet nostettua määrää niin, että E söi juuri koko lautasellisen ja simahti pian sen jälkeen. Yö heräilytkin ovat koko ajan vähentyneet, viimeyönä E taisi herätä 3-4 kertaa mutta peräti kahden tunnin välein.

 Oman panoksensa yöheräilyihin antoi J. En vieläkään tiedä, mikä mahtaa olla vikana, kun puolitoista vuotias lapsi herää yöllä itkien hysteerisesti? Tutti ei kelpaa, Ninni (J:n rakas, soiva uninalle) heitetään vain lattialle ja syli tuntuu pahentavan asiaa. M luki jostain, että kyseessä voisi olla jonkinlaiset painaijaiset tai lähinnä aivojen nopeasti kasvusta johtuva levottomuus tai aivojen ylikierroksilla käyminen. 

Näitä heräilyjä oli pahimmillaan monen monta yössä. Yhdessä E ja J tekivät aikalailla selvää ainakin minun yöunistani. Parhaimmillaan koko perhe nukkui samassa sängyssä, J välissämme poikittain ja E rinnalla pinnasängyn ja minun välissä. Luojan kiitos J:n viime yö oli parempi Isin aloitettua Unikoulun kertauskurssi J:lle. Ehkä me vielä joskus nukumme yömme heräämättä kertaakaan yhtään mihinkään..

Sitä odotellessa.

Asiasta toiseen, olen nyt taas pari päivää murehtinut raha-asioitamme. Tänään postiluukusta kolahti onneksi myönteinen toimeentulotuki-päätös. Saimme rahaa sen verran tammikuulle, ettei nälkää tarvitse nähdä. 

Lapussa käskettiin laittamaan jatkohakemus mikäli tarvis ja minun hakea myös opinto-etuuksia. Tämä selvä, toimeentulotuki on kuitenkin viimeinen tukimuoto yms. Viimeisessä lauseessa kehotettiin miettimään, millä kustanna opiskeluni jatkossa. 

Tuntui jotenkin negatiiviselta lausahdukselta. Ajajtuksenani kun on ollut opiskella vain parina iltana viikossa, ei siis ollenkaan päätoimisesti (= ei oikeutta opintotukeen). Hoitaisin edelleen lapsia kotona, eli siis olen edelleen oikeutettu vanhempainpäivärahaan ja kotihoidontukeen. Iltaopinnoista ei myöskään peritä lukuvuosimaksua, joten kauhean kalliiksi en ole ajatellut opiskelujen tulevan. Toki ymmärrän, että muutaman kirjan joudun mahdollisesti ostamaan, mutta luulen kyllä tulojemme, vaikka pienet ovatkin, antavan sen verran myöten.

Tuntuu myös oudolta ajatukselta, että Sosiaalitoimistosta nähtäisiin lastehoidon ohessa opiskelu negatiivisena asiana. Aivan niinkuin minun pitäisi vain istua kotona, odottaa että lapset alottaisivat päivähoidon parin vuoden päästä ja itse olla jokin luuseri etsimässä mitä vain työpaikkaa ilman mitään ammattia. Aivan niinkuin minun pitäisi tyytyä elämään paskaa elämää sen vuoksi, että opiskelun sijasta tein lapset nuorena. Tai teininä, miten vaan. 

Olin ylpeä ja iloinen, kun sain opiskelupaikan ja aktiivisesti tein jotain, jotta parin vuoden päästä pystyisin ainakin osittain elättämään perhettäni ilman yhteiskunnan tukia. Näköjään sossusta halutaan ajatella, että kerran luuseri, aina luuseri. 

Kaikesta huolimatta meinaan kyllä valmistua lähihoitajaksi, vaikka Sauli Niinistö seisoisi edessäni poikittain.