lauantai 1. joulukuuta 2012

Valmiit villapöksyt

Kovin suurta mielukuvitusta ei ole tässä työssä tarvinnut missään vaiheessa. Pelkästään raidallisella langalla näistä olisi saanut paaaljon mielenkiintoisemmat ja kivemman näköiset. Tuo väri on kuitenkin aivan ihana! 


Lankana siis oli Novitan Seiskaveikan ihana sävy petrooli. Puikot olivat 3,5 ,malli  omasta päästä erehdyksen kautta soveltaen. Pitkiä suoria oli pitkästä aikaa ihana neuloa. Mutkia matkaan tuli kuitenkin siitä, että malli ei ollut mielessä heti alusta alkaen selkeä, vaan esimerkiksi puikot menivät vaihtoon ja uusien ostossa meni aikaa. Nyt ne kuitenkin ovat valmiit, juuri sopivasti pakkasille.


J tuntuu oppivan uusia asioita päivittäin, eikä selkää voi kääntää enää hetkeksikään. Yhtenä iltana M lähti kauppaan, eikä ulko-ovi loksahtanutkaan kunnolla kiinni. J sai siis avattua välioven ja raotettua myös ulko-ovea. Onneksi poika kuitenkin tuli kertomaan siitä minulle. Olisikin ollut kiva lähteä etsimään pientä poikaa  lumimyräkästä.. 
 
J hokee äitiä ja äidin variaatioita koko ajan. Jatkuvasti saa olla kysymässä, että mitä, J? J on myös ottanut tavaksi ottaa äidin tai iskän sormesta kiinni ja painaa sillä esimerkiksi dvd-soittimen nappuloita. 

J:lle on puhjennut taas kaksi uutta hammasta, ylös poskiin. Nyt pojalla on yhteensä 12 hammasta, enää kahdeksan jäljellä siis. 

J on useampana aamuna kömpinyt itse sänkyyn nukkumaan. Ensimmäisen kerran, kuin näin kävi, J oli aamulla päässyt syömään hieman huulirasvaa. Säikähdin totta kai, että nyt sillä on joku myrkytys, kun se noin tokkurassa on ja nukahtikin paria tuntia aikaisemmin ihan itsekseen. Onneksi myrkytystietokeskuksesta kerrottiin, ettei rasva ole myrkky.. Ehdin kyllä säikähtää aika lailla, kun M ei ole kotona ja on aivan hiljaista.

J oli tänään heti aamusta huonolla tuulella. Pojan ilme oli kuitenkin näkemisen arvoinen, kun joulukalenterista tipahti SUKLAA! 

Tänään on suunnitelmissa naittuia sivistyneesti juustoista ja viinistä J:n kummitädin kanssa. Saa nähdä, mitä siitäkin tulee, kun en ole koskaan ollut juustojen ystävä tai niitä pahemmin maistellutkaan. No, kerta se on ensimmäinenkin. 

Hyvää joulun odotusta teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti