Haaveilua ja lävistyksiä

Jokohan neljän vuoden haaveilun jälkeen viimein uskaltaisin tehdä sen? Kaksi nippaisua, ja se olisi siinä: industrial, vihdoinkin.

http://industrial-piercing.blogspot.fi/2010/04/what-is-industrial-bar-piercing.html

Olin 14, kun pyysin äidiltä lupaa ottaa nenäkoru. Ihme kyllä, sain luvan ottaa sellaisen jossain krääsä-koru-kaupassa, jonka nimeä en ole edes koskaan tiennyt. Reikä tehtiin ampumalla korvanappi nenästä läpi, todennäköisesti liian kireälle. Arvatkaa, millainen työ oli saada korviksen lukko kaivettua auki.. 

No, seuraavan kerran olin 16 vuotias, kun aloin kärttää äidiltä lupaa uuteen lävistykseen, tällä kertaa septumiin. Äiti antoi luvan, kunhan ensin muutan pois kotoa. Niin teinkin, tosin tuo lävistys ei kyllä ollut ainoa syy siihen, että muutin Kajaaniin. Olin asunut Kajaanissa viitisen päivää, kun löysin lävistysliikkeen. Silmät vuosivat, mutta olin todella tyytyväinen. 

Kuukauden, parin päästä kuljin samoista ovista ja tällä kertaa reikä tehtiin vasenmpaan alahuuleen. Sitten vähän ajan päästä vuorossa oli oikea kulma. Viime vuonna hankin toisen huulikorun, mutta yön aikana korun pallo irtosi ja vieri jonnekin. Reikä ehti umpeutua.

Nyt taas alkaa lävistyskuume nousta, tai siis nousta siihen vaiheeseen, että "haluttaa enemmän kuin pelottaa", kuten terveystiedon tunneilla jankattiin. Vielä kuitenkin epäilyttää se "rusahdus" joka ruston lävistämisestä kuuluu. Myöskään ½-1 vuoden parantumisaika ei ole pikkujuttu. Mutta ehkä neljän vuoden haaveilulla senkin jo kestäisi. Ja kun tulevaisuudessa lähihoitajaksi opiskelen, ei naamassa saisi lävistyksiä hirveästi olla.

Katsotaan, koska annan mielihalulleni periksi. Ei varmaan mene kauaa, varsinkin kun löysin jotain minkä vuoksi reikien parantumista kannattaa odottaa:

http://www.etsy.com/listing/107641260/choose-your-color-cupids-arrow-heart?ref=v1_other_1

http://www.etsy.com/listing/105005826/industrial-piercing-barbell-dream?ref=v1_other_2

Ductus, osa V: The end

Oikeastaan tämä juttu olisi pitänyt kirjoittaa jo viime maanantaina, mutta se on sitten jäänyt kun tässä on taas ollut tätä härdelliä. M aloitti siis koulun ja olen nyt ollut kahden pienen kanssa yksin kotona.

Kävimme siis E:n kanssa kardiologilla kontrollissa. Paikan päällä E mitattin ja punnittiin. Sydän ultrattiin ja keuhkoista otettiin rontgenkuvat. Kaikki näytti olevan kunnossa! Ihanaa, että tämä meidän painajainen on vihdoin ohi.

E on myös alkanut hymyillä, tai siis alkoi jo parisen viikkoa sitten. Ihanaa huomata, että siellä tosiaan on joku joka alkaa pikkuhiljaa vastata seurusteluihin.

J:lle on tullut taas yksi hammas lisää, nyt niitä on yhteensä uhdeksän. J on myös alkanut pottailemaan ihan tosissaan: melkein joka kerta pottaan tuleekin jo jotain. Ilmeisesti J:llä on nyt sellainen herkkyyskausi, kun vielä pari kuukautta sitten potalla istuminen oli pelkästään ikävää.

Käsitöitä en ole nyt pahemmin ehtinyt tekemään, sillä varasin kirppispöydän Vekara-kirppikseltä ja olen koittanut hinnoitella vaatteita myyntiin. Ja niitä on tosiaan tämän vuoden aikana ehtinyt kertyä 50-74cm valtava läjä..

Elämä lapselle

Vaikka konsertti on tältä vuodelta ohi, lahjoituksia voi silti tehdä ympäri vuoden. 

Pienistä puroista kasvaa suuria virtoja, pienelläkin summalla voi auttaa.

Täältä löytyy tilinumerot ja puhelinnumerot lahjoituksia varten.

Ilman näitä lahjoituksia E ei ehkä olisi tässä: synnytyskertomuksessa kerrotaan hänen sinertyneen napanuoran leikkauksen jälkeen ja olleen lopulta aivan veltto ja sininen. Hengityskoneeseen E kytkettiin viiden minuutin iässä. Paljoa paremmin ei alkanut J:nkään elämä.

Ensi kerralla apua voi tarvita joku pieni aivan lähellä.

Lastenvihaajia ja tuttivarkaita

Olen aina jollain tasolla tiennyt, että Helsinki on iso kaupunki ja totta kai isoon kaupunkiin mahtuu kaikenlaista porukkaa. Kuitenkin olin todella yllättynyt, kun viime  lauantaina nuorehko mies koki tarpeelliseksi tönäistä E:n vaunuja ja nyt tänään tiistaina, kun joku varasti E:n tutit vaunujen mukitelineestä.

Kaikki alkoi siis pari viikkoa sitten, kun päätin alkaa hieman kontrolloimaan noita meidän ruokaostoksia, jos vaikka jotakin jäisi käteen kuun lopussa tai vastaavasti johonki muuhun. No, viimelauantaina olimme taas liikkeellä kahden pienen lapsen kanssa. Häthätää ostoksiani vaunujen alakoriin ja muovikasseihin lapatessani, seuraava asiakas saa ostoksensa maksettua ja rupeaa havittelemaan niitä liukuhihnalta. Huomaan, että vaunut ovat tiellä ja alan siirtää niitä. Kuitenkin tämä mieshenkilö tiuskaisee "Vaikka niitä pentuja onkin, ei tarvitse joka paikkaan levittäytyä". Ja lähteissään hän tonäisee E:n vaunuja. Reagoin vaistomaisesti ja karjahdan "Ei tarvi s****** silti töniä!!"

Tuntui todella pahalta tuo käytös. Tuntui, että olisin mennyt vainuineni ja lapsineni johonkin lapsilta kiellettyyn paikkaan. Tai että olen jotenkin tyhmä, kun en ymmärtänyt seuraavan asiakkaan olevan niin kiireinen että vaunujen siirtämiseen kuluva  kaksi sekuntia on liikaa. Tai että minä tai lapseni olisivat tehneet jotain aivan anteeksiantamatonta asioimalla lauantaina aamupäivällä ruokakaupassa. Kahden ostoksensa kanssa mies olisi myös voinut hyvin käyttää pikakassaa, jotka ovat siis tarkoitettu niille, joilla on 10 tai vähemmän ostosta.

Miehen tiuskaisun olisin vielä voinutkin ymmärtää, mutta tuo tönäisy. Miksi ihmeessä? Ketä E häiritsi, kun nukkui sikeästi, hipihiljaa vaunuissaan? Syytön E siihen on, että äitinsä jättää vaunut epähuomiossa hetkiseksi väärään paikkaan. Syyttömiä kaikki lapset syntymäänsä ovat. Jos jotakuta pitää syyttää, niin meitä vanhempia. Ja tosiaan, mieluummin itse otan tönäisyt ja haukut, kuin että vielä hauraita ja tilanteeseen syyttömiä lapsia kohdellan kaltoin. Toivon todella, että tuo tönijä osaa edes hävetä.

Tänään kävimme Hakaniemessä äitivauvaryhmässä E.n kanssa. Hissi oli rikki, joten jätin vaunut portaiden alle. Olimme paikalla ennen muita ryhmäläisiä, ja jossain vaiheessa olisin kaivannut E:n tutteja, mutta muistin niiden jääneen vaunujen mukitelineeseen. Poislähtiessä mukiteline oli aivan tutiton, samoin taskuni ja laukkuni. En usko niitä tiputtaneenikaan ihinkään, kun viimeinen muistikuvani tuteista on portaiden alla vaunujen mukitelineessä. Nyt lähinnä mietityttää, että kuka ne on mahtanut siitä viedä, tuolla kun ei ihan kuka tahansa pääse kuitenkaan liikkumaan. 

Aluksi olin todella vihainen, mutta sen jälkeen rupesin miettimään tuon teon syitä: Ehkä äidillä ei ollut varaa ostaa lapselleen tuttia? Tai ehkä se ihminen on niin sekaisin ja kleptomaani, ettei voi jättää vauvankaan tutteja rauhaan. Kuitenkin itse karsastan ajatusta tuntemattoman vauvan tuteista: ties missä ne ovat olleet, jos eivät vauvan mukaan ole päässeet.  Ja ties mitä tauteja niissä voi olla. Toivottavasti tulivat tarpeeseen jollekin toiselle vauvalle. Takaisin en niitä kuitenkaan halua, vaikka tarjottaisiinkin; sen verran ajatus toisen lapsen suussa olleissa tuteista epäilyttää.

Kylläpä on ikävästi alkanut tämä viiikko. Toivottavasti edes ensi yönä saisi nukkua enemmän kuin kolme tuntia.