keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tää ei mennyt niin kuin piti

Pikkusisko päätti syntyä maanantai aamuna, kello 6.21. Viikkoja oli kertynyt vasta 33+6. Supistukset alkoivat lievinä, ja sairaalaan lähdin vasta puolilta öin. Touhua kotettiin pariin otteeseen lykätä, mutta tyttö oli toista mieltä ja syntyikin sitten aika nopeasti.



Painoa neidolla oli 2280g ja pituutta 45,5cm. Ihan pikkuisen isompi kuin veljensä, joka syntyi kahta viikkoa "myöhemmin".

Tällä hetkellä tyttö on hengityskoneessa, mutta varmaan iltaa kohden jo vaihdetaan "vain" happiylipaineelle. Toivotaan, että tällä kertaa ei jäisi vain yritykseksi ja että tyttö jaksaisi hengitellä pelkästään siinä. Tyttö on laihtunut jo näistä ensimmäisistä kuvista jonkin verran, sillä hän oli syntyessään aika turvonnut ja nyt nesteet ovat lähteneet liikkeelle. Osastolla makaa jo ihan eri näköinen tyttö..

Taidan nyt siis suosiolla ilmoittaa, että päivitysväli tulee pitenemään. Sairaalassa tulee vietettyä niin paljon aikaa, ja loput menee aika tiiviisti isoveljen kanssa.

13 kommenttia:

  1. Onnea tytöstä! Voimia uudenlaiseen arkeen ja sen haasteisiin!

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon onnea pikkuisen tytön johdosta!

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnittelut suloisesta tyttärestä! Kaikkea hyvää hänelle ja perheellenne!

    VastaaPoista
  4. Oikein paljon onnea koko perheelle pienestä tytöstä!

    VastaaPoista
  5. Onnea oikein paljon pienestä perheen lisäyksestä! Ja voimia pikkuiselle tytölle sinne sairaalaan! Ja myös perheelle! :)

    VastaaPoista
  6. On jäänyt kiireiden takia blogien lukemiset vähiin ja mitäs täällä onkaan sillä välin tapahtunut! Onnittelut tytöstä ja peukkuja tulevaisuuden suhteen! Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja tyttö pääsisi pian takaisin kotiin.

    VastaaPoista