Tämä "pikkujuttu" tuntuu vainoavan minua edelleen, ja tulevan perässä minne vain menenkin. Ikävän tästä jutusta tekee se, että tätä on jatkunut jo nelisen vuotta enemmä tai vähemmän kivuliain vaihein.
Kaikki alkoi siitä, kun eräänä päivänä Porvoon solussa vielä asuessani, ostin s-marketista suihkepullon tolua ja päätin alkaa siivoamaan. Kotiin tultuani, typerä kun olen, suihkautin pesuainetta ilmaan, jotta voisin nuuhkaista sitä. Se tuoksuikin raikkaalta. Kiva juttu.
Sitten aloitin siivouksen. Jossain vaiheessa meinasin liukastua lattialla olevaan tolu-läikkään. Siirsin asian pois mielestäni ja ajattelin, että "joojoomäsiivoonsenkohta." Sitä kohtaa ei sitten ihan heti tullutkaan..
Kuljin samasta kohdasta uudestaan, kädessäni esine, jota olin juuri viemässä oikealle paikalleen. Ja liukastuin uudelleen. Vasemmassa jalassa tuntui kipua. Nousin ylös varovaisesti ja aloin laskea painoa myös sille kipeälle jalalle, jotta saisin selville vahingon laajuuden. Nilkka tuntui siltä, kuin sen tilalla olisi ollut pallo.
Istahdin sängyn reunalle ja soitin hätänumeroon/päivystykseen tms. Korkean kipukynnyksen takia ajattelin, että nilkka on varmaan nyrjähtänyt. Kerroin, mitä oli tapahtunut ja linjan toisesta päästä sanottiin, että ei siinä mitään, asia voinee odottaa huomiseen. Selitin uudestaan tuntemuksiani, sillä vaikkei hirveää kipua tuntunutkaan, aavistin, että joku on vialla. Hoitaja sanoi, että voinen tulla sitten näytille päivystykseenkin, mikäli kivut ovat kovat.
Soitin taksin ja taiteilin tennarit jalkaan. Taksi tuli kauimmaiselle parkkipaikalle, vaikka olin nimenomaan painottanut, että lähemmäs, Kiitos! Itkua tuhertaen itsekseni kiroillen nilkutin 50 metriä taksille. Perillä päivystyksessä hoitaja oli heti vastassa ulko-ovella, ja käski odottaa että hän noutaa pyörätuolin.
Hetken odoteltuani pääsin lääkäriin, joka ohjasi edelleen röntgenkuviin. Hetkisen odottelun jälkeen pääsin taas lääkärille joka katsoi kuvia rötköttäen tuolillaan ja jäystäen samalla purkkaa suu auki.Lääkäri scrollasi kuvaa koneellaan ja totesi, että "eihän tässä mitään näyt.. mutta onkohan sinulla osteoporoosi?" Jäin hämmentyneennä tuijottamaan lääkäriä suu auki.
Minun (ja koipeni) onneksi lääkäri päätti kuitenkin konsultoida toista lääkäriä, ja murtumahan sieltä löytyi kuin löytyikin.Siitä sitten kipsaushuoneen kautta taksilla kotiin ja soitto äidille Ouluun, että nyt kävi näin.. Vaikkei äiti sieltä hiveästi minun eteeni pystynytkään tekemään.
Ennen kipsin poistamista kipsi piti kastumisen vuoksi vaihtaa kerran, maa ehti mennä kuuraan ja kipsiä suojannut villasukka mennä moneen kertaan likaiseksi. Niin ja ehdinhän vaihtamaan vielä ne seisomapaikka liput Marilyn Mansonin konserttiin, istumapaikoiksi.
Mutta ei tämä vielä tähän jäänyt. Kahden vuoden päästä edessä oli vielä leikkaus, mutta siitä lisää joskus toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti