Iloisia uutisia

Soitin illalla teho-osastolle ja kysyin tytön vointia. Tyttö hengittää aivan itse! Eriasia sitten, väsyykö vielä jossain vaiheessa, mutta keuhkot nyt kuitenkin toimivat. Mielettömän iso edistysaskel. Vaikka tästä mentäisiinkin taaksepäin, niin silti. Tällä hetkellä kaikki loistavasti :))

Tyttö toipuu

Tänään oli hyvä päivä; lääkärin ja hoitajan kanssa puhuimme, että tyttö voisi siirtyä pois teholta mahdollisesti jo sunnuntaina tai maanantaina. 

Tyttö on jo parina päivänä päässyt syliinkin. Tuttikin on kelvannut. Maidot ovat myös menneet toisesta päästä sisään ja tulleet toisesta ulos. Tytön keuhkossa näkynyt limaisempi alue on nyt myös auennut, ja molemmat keuhkot toimivat. Vielä kuitenkin menee aikaa RDS-taudista toipumiseen. Parempaan päin kuitenkin ollaan menossa. Hemoglobiini oli pikkuisella myös laskenut niin paljon, että sitä nostamaan annettiin punasoluja. 

Neljän päivän ikäisenä

J:n silmälääkäri oli keskiviikkona. J:lle aloitettiin peittohoito viitenä päivänä viikossa, noin neljän kuukauden ajan seuraavaan silmälääkäriin asti. Silmälaseille ei kuulemma ainakaan tässä vaiheessa ole tarvetta, vaikka taittovikaa edelleen löytyy. 

J on ottanut useampia askelia ilman tukea ja saanut yläetuhampaan. "Jokeltelu" alkaa jo välissä muistuttaa puhetta niin, että vaistomaisesti tulee kysyneeksi "mitä?" :))

Tää ei mennyt niin kuin piti

Pikkusisko päätti syntyä maanantai aamuna, kello 6.21. Viikkoja oli kertynyt vasta 33+6. Supistukset alkoivat lievinä, ja sairaalaan lähdin vasta puolilta öin. Touhua kotettiin pariin otteeseen lykätä, mutta tyttö oli toista mieltä ja syntyikin sitten aika nopeasti.

Painoa neidolla oli 2280g ja pituutta 45,5cm. Ihan pikkuisen isompi kuin veljensä, joka syntyi kahta viikkoa "myöhemmin".

Tällä hetkellä tyttö on hengityskoneessa, mutta varmaan iltaa kohden jo vaihdetaan "vain" happiylipaineelle. Toivotaan, että tällä kertaa ei jäisi vain yritykseksi ja että tyttö jaksaisi hengitellä pelkästään siinä. Tyttö on laihtunut jo näistä ensimmäisistä kuvista jonkin verran, sillä hän oli syntyessään aika turvonnut ja nyt nesteet ovat lähteneet liikkeelle. Osastolla makaa jo ihan eri näköinen tyttö..

Taidan nyt siis suosiolla ilmoittaa, että päivitysväli tulee pitenemään. Sairaalassa tulee vietettyä niin paljon aikaa, ja loput menee aika tiiviisti isoveljen kanssa.

Ensimmäiset askeleet, sanat ja synttärit

Ensiksi pahoittelen pitkää päivitysväliä. Suurimpana syynä on tainnut olla J:n synttäreiden valmistelu; minun ja mieheni suvun välisten ristiriitojen vuoksi juhlien järjestäminen on ottanut henkisesti koville. Koskaan mikään ei tunnu olevan oikein tai riittävän hyvää kenellekään.

No, mutta kuitenkin. Nyt on juhlat juhlittu ja jätetty vauvavuosi taakse kolmella piikillä neuvolassa. J noukki hieman ujostellen helmet terveydenhoitajan kädestä ja kääntyi katsomaan, missä täti kilisyttää kelloa. Painoa oli 9200g ja pituutta 74cm. Kumpikin mitta tuli vähän yllätyksenä, sillä olin kuvitellut J:n olevan ainakin kilon painavempi ja senttejä pidempi. 

Pari päivää ennen synttäreitään J otti kokonaiset kolme askelta ilman tukea. Tuosta noin vain. M oli juuri silloin muualla ja minä katsoin hölmistyneenä, kun J irrottaa otteensa pöydän kulmasta, kävelee kolme askelta ja ottaa kiinni sängyn laidasta. Taisin tirauttaa muutaman kyyneleenkin; vaikka se oli odotettavissa, silti se pääsi yllättämään.

Samoin tänä aamuna, kun makasin vielä sängyssä puoliunessa ja M pukee J:tä sängyn laidalla. Aluksi J päästää "ää" ja "äi" äänteitä, kunnes sitten M:n esimerkillä lopulta "äiti". Tuntuu yllättävältä, että J sanoi "äiti" ennen "isiä", sillä J on ollut paljon M:n kanssa; Mieheni on hassutellut ja jaksanut istua lattialla leikkimässä paljon enenmmän kuin minä. Kuvittelin, että ensin tulisi ehdottomasti "isi", muttai ilmeisesti olin väärässä  Nyt illlalla kuitenkin J osoitti M:ää ja sanoi "maito" :D Kumpaakin nauratti. 

En osaa sanoa, oliko "äiti" lopulta J:n ensimmäinen tunnistettava sana. Minä ja M olemme olleet ainakin kuulevinamme, että J sanoisi "auto". Vaikka sillä hetkellä olemmekin olleet täysin varmoja, on varmuus ehtinyt karista moneen kertaan.

Pahoittelen kuvien laatua: rajasin pois J:n vauvakaverin, sillä minulla ei ole lupaa julkaista hänestä kuvia enkä tahtoisi, että kukaan julkaisisi blogissaan tai yhtään missään kuvia J:stä kysymättä ensin minulta. (tästä johtuu osa ristiriidoista mieheni suvun kanssa.) Yritän tehdä tässä tehdä kuvapostauksen J:n ensimmäisestä vuodesta.

Kirjoja olen myös lukenut, ja yhdestä niistä voisin teillekin vielä kirjoittaa. Olen myös saanut istutettua kukkia parvekkeelle; niistäkin voisin laittaa kuvia. Eikä ole käsitöidenkään parissa aivan hiljaista ollut. Yritän siis pienentää päivitysväliä! 

Sisustusta ja silmälääkäreitä

  

Tässä yhtenä päivänä J sai päähänsä kokeilla, miltä keittiön tuoli

 näyttäisi olohuoneessa:

"Äiti, eiks tää keittiön tuoli ois hyvä tässä olohuoneessa?"

Siihenhän voi sitten vaikka istahtaa, jos matka telkan äärestä jääkaapille tuntuu liian pitkältä..

J:n kanssa kävimme myös silmälääkärissä tuossa viikko pari sitten. Jouduimme nousemaan koko porukka jo kuudelta, jotta olimme sitten paikan päällä 8.00 ilmottautumassa. Siinä sitä sitten olikin J:llä silmät ristissä jo ihan väsymyksen vuoksi. Lääkäri sanoi, että J:n molemmat silmät karsastavat sisäänpäin. Aihetta  peittohoitoon ei vielä kuitenkaan ole, sillä J karsastaa vuorotellen kummallakin silmällä, eli käyttää kuitenkin vuorotellen molempia silmiä.

Sitten oli aika laittaa J:lle silmän mustuaista suurentavat tipat, kaksi molempiin silmiin. Huutohan siitä tuli. Lääkärin tutkiessa J.n silmät puolen tunnin päästä uudestaan, molemmista silmistä löytyi taittovika. En muista, oliko kyseessä kauko- vai lähitaitteisuus, mutta silmälasit poika tarvitsee pluslinsseillä. Kuten minäkin. 

Tuntuu ikävältä, että J:kin joutuu joskus tulevaisuudessa pitämään laseja. Tai siis, kyllähän ne ovat hyvä juttu, jos ne auttavat kirjoja rakastavaa poikaa näkemään paremmin, mutta.. Itse olen saanut kuulla kaikenlaisia kommentteja laseistani lapsena. En tahtoisi J:lle samaa koettelemusta. Itselleni oli aika tiukka paikka, kun kaveri ala-asteleella kertoi minun tulevan aikuisena sokeaksi, kun minulla on ollut jo pienestä silmälasit. En kovin mielelläni laittaisi poikaani samaan asemaan. Voin myös hyvin kuvitella. että monella ihmisellä on käsitys, että taittovika on jonkunlainen merkki kehitysvammaisuudesta.

Lääkäri puhui, että puolen vuoden päästä olisi uusi kontrolliaika. Yllätys yllätys, saimmekin kutsun silmäpolille jo kesäkuun loppuun. Hyvähän se on, että silmät tutkitaan ja hoidetaan. Outoa kuitenkin, että minulla ja miehellä oli sama käsitys, että vasta puolen vuoden päästä kontrolloitaisiin asiaa uudelleen.

J on oppinut osoittelemaan ja "kysymään" asioiden nimiä. Jotenkin hellyyttävää, kun poika osoittaa vaikkapa leivän paahdinta ja päästelee samalla "Töh? Töh?" äännähdyksiä :')