torstai 29. maaliskuuta 2012

Pieni potilas(ko?)

Varoitan jo alkuun, että teksti saattaa sisältää hieman yksityiskohtaisempaa kuvausta vauvan elämästä kuin joku ehkä tahtoisi lukea, ainakaan näin aamutuimaan.

Mutta joka tapauksessa, J on nyt kuukauden syönyt huonosti. Ensin kaksi viikkoa syöminen aiheutti hirveän itkun ja hampaiden kiristyksen, eikä ruokaa saanut alas kuin pari lusikallista, jos sitäkään. Nyt poika syö kyllä vähän enemmän, mutta on selvästi haluton; yhtäkään lusikallista ei saa alas muuta kuin harhauttamalla kivalla lelulla tai kirjalla. 
  Lisäksi vatsa on toiminut liian vilkkaasti, kaikki mitä on ulos tullut, on kuukauden ollut löysää. Ja nyt melkein par iviikkoa, harmaata. Ei oikein tuo värisävy sovi siihen asteikolle, jota pitäisin vielä "normaalina vaihteluna." 
  Eilen siis marssimme Viiskulman terveysasemalle, ja pääsimmekin lääkäriin vielä saman päivän aikana. Oli helpotus, kun lääkäri otti oireet vakavasti ja määräsi kaikenmaailman testit kakka- ja pissanäytteistä allergiatesteihin. 
  Tänään on sitten ohjelmassa tuo näytteidenotto. Toivottavasti saataisiin pian selville, mikä pikkuista vaivaa. Jotenkin vaikea uskoa, että näin kiltti poika kiukuttelisi pelkästä kiukuttelun ilosta.  En tiedä, olenko vain liian lepsu, mutta täytyy sanoa, että tuntuu todella pahalta syöttää lapselle ruokaa, kun nälkä olisi mutta pieni ei vain tahtoisi syödä. Ja kun ruokahalu on selvästi tipahtanut isosta pilttipurkista pieneen purkkiin –jos siihenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti