Pieniä pipoja

Löysin tällaisen uutisen ja ajattlin, että liittäisin sen myös tähän. Lisäksi, kuten tuossa otsakkeessakin mainitaan, tämän pitäisi myös olla käsityöblogi, joten tuleepahan nyt sitäkin tässä samalla.

  Eli Jorvin synnytysosasto kaipailisi vastasyntyneille pipoja, ettei jokaisesta vauvasta tehtäisi sairaan näköistä tunkemalla sidepipoa päähän.

Oman korteni meinaan kantaa kekoon virkkaamalla, sillä etusormeni on kehittänyt kovettuman ja pari haavaumaa, joihin tökkiminen puikolla ei tunnu hyvältä:

Jospa siis muutaman päivän neulontatauolla ja ahkeralla rasvauksella saisi sormen taas toimintakuntoon. Ja vieläkin ahkerammalla virkkauksella pikkuiset lämmikettä ja blogi jutun juurta ja kuvia.

Huhtikuun valokuvaushaaste

Rupesin tuossa katselemaan maaliskuun valokuvaushaastetta. Jotenkin ajattlin, että ei se nyt niin vakavaa ole, jos onkin jäänyt viikko välistä. Shokeeraavaa huomata, että nyt onkin jo maaliskuun 30. päivä. Missähän tynnyrissä sitä on tullut pari viimeistä viikkoa vietettyä..?

No, joka tapauksessa, tässä on huhtikuun haaste: 

Saa nähdä, pysynkö mukana. Yritän ainakin.

Reipas pikkupoika

Olen ihan mielettömän hämmästynyt, miten kiltti ja reipas voi pieni poika olla. Niin reippaasti selvisi J verikokeista tänään.

Menossa lastenklinikalle

Reipas pieni potilas laastari sormessa

Vielä kuitenkin hymyilyttää!

Pieni potilas(ko?)

Varoitan jo alkuun, että teksti saattaa sisältää hieman yksityiskohtaisempaa kuvausta vauvan elämästä kuin joku ehkä tahtoisi lukea, ainakaan näin aamutuimaan.

Mutta joka tapauksessa, J on nyt kuukauden syönyt huonosti. Ensin kaksi viikkoa syöminen aiheutti hirveän itkun ja hampaiden kiristyksen, eikä ruokaa saanut alas kuin pari lusikallista, jos sitäkään. Nyt poika syö kyllä vähän enemmän, mutta on selvästi haluton; yhtäkään lusikallista ei saa alas muuta kuin harhauttamalla kivalla lelulla tai kirjalla. 

  Lisäksi vatsa on toiminut liian vilkkaasti, kaikki mitä on ulos tullut, on kuukauden ollut löysää. Ja nyt melkein par iviikkoa, harmaata. Ei oikein tuo värisävy sovi siihen asteikolle, jota pitäisin vielä "normaalina vaihteluna." 

  Eilen siis marssimme Viiskulman terveysasemalle, ja pääsimmekin lääkäriin vielä saman päivän aikana. Oli helpotus, kun lääkäri otti oireet vakavasti ja määräsi kaikenmaailman testit kakka- ja pissanäytteistä allergiatesteihin. 

  Tänään on sitten ohjelmassa tuo näytteidenotto. Toivottavasti saataisiin pian selville, mikä pikkuista vaivaa. Jotenkin vaikea uskoa, että näin kiltti poika kiukuttelisi pelkästä kiukuttelun ilosta.  En tiedä, olenko vain liian lepsu, mutta täytyy sanoa, että tuntuu todella pahalta syöttää lapselle ruokaa, kun nälkä olisi mutta pieni ei vain tahtoisi syödä. Ja kun ruokahalu on selvästi tipahtanut isosta pilttipurkista pieneen purkkiin –jos siihenkään.

Konttausharjoituksia ja vauvauutisia

Edellisestä päivityksestä on vasta kuukausi, ja jo nyt tuntuu, että J on oppinut vaikka mitä.

Poika ryömii nopeasti huoneen päästä päähän. Eikä varmasti mene enempää kuin pari viikkoa, niin J konttaa täyttä vauhtia; niin jämäkältä tuo asento näyttää. 

  Viimeviikolla oli myös rakenneultra, jossa lupailtiin J:lle pikkusiskoa! Ensimmäinen reaktio oli epäusko, sitten ratikkapysäkille kävellessä tuli idioottimainen hymy ja ratikassa alkoi jo vähän itkettää. Mahtoi porukka vähän ihmetellä kaljamahaista, itkua tuhertavaa opiskelijaa täydessä ratikassa. Olen kyllä niin onnellinen, kuin ihminen vain voi olla; tuntui, että kaikki olisi nyt tässä kun saan vielä oman pienen tyttöseni. Eipähän tarvitse sitten seuraavien lapsien kohdalla miettiä (jos niitä edes tulee) että olisipa se nyt tyttö.

  Hassua kyllä, en jotenkin osaa ostaa kaupasta tuttipulloja ja vaalenapunaisia bodyja: tuntuu, että se on haaskausta, kun niitä ei kuitenkaan kukaan vielä muutamaan kuukauteen ole käyttämässä täällä. Perjantaina Sokoksen alennusmyynneissäkin pidin jo kädessäni vaaleanpunaista tuttipulloa, kun sitten ostinkin mieluummin J:lle sinisen helistimen. Kai sitä pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, joskushan ne hankinnat kuitenkin on tehtävä. Ja paremmilla mielin jatkaisi tätä odotusta, kun olisi edes jotain valmiina.

  Ehtiihän tässä. Niin varmaan. Samaa minäkin ajattelin viimeksi J:n kanssa raskausviikolla 35; ajattelin, että ehdin vielä mennä pojan isän kanssa naimisiin, vaihtaa asunnon isompaan ja järjestellä vauvaa varten. Ajattelin myös ehtiväni käydä Oulussa vanhempieni luona, "vielä kun on mahdollisuus kun ei vauvan synnyttyä kuitenkaan pääse heti mihinkään".  Kunnes sitten eräänä yönä herätin äidin: " Pitäs varmaan päästä sairaalaan, tää taitaa tulla nyt" Äiti ei edes uskonut, että olin tosissani, ennen kuin lääkäri teki päätöksen kiireellisestä sektiosta. Hieno yllätys J:n isälle, kun äiti soittaa ja kysyy, milloin pääsisit Ouluun, katsomaan poikaasi. 

  Taitaa olla parempi alkaa keräilemään tarvikkeita jo tässä vaiheessa, eipähän sitten tule yllätyksenä, vaikka lähtö sitten tulisikin odotettua aikaisemmin.

 

Edit: Maaliskuun viimeisenä päivänä J lähti tosissaan liikkeelle, kontaten :)