torstai 23. helmikuuta 2012

Aika kuluu

Tänään tein pojan kuville uuden albumin. J on nyt jo kahdeksan kuukautta! Tuntuu vaikealta uskoa, että poika on jo niin iso. Vastahan se syntyi ja vietiin keskososastolle toipumaan. 
  Poika on saanut jo kaksi hammasta alariviin, ja toissapäivänä päästi suustaan ensimmäiset konsonanttinsa: M ja B yhdistettynä Ä:hän: MÄÄBLÄ.  
  J kierii lattialla taitavasti, mutta konttaus asentoon ei ihan vielä pääse. Kyllä kai sekin sieltä tulee ajallaan, epäilemättä turhankin nopeasti :/

2 kommenttia: