torstai 6. kesäkuuta 2013

Lisää oikeuksia opettajille?

En tiedä, olenko tullut vanhaksi, muta mielestäni tässä uudistuksessa ollaan täysin oikealla asialla. 
Muistan hyvin omalta peruskoulu ajalta, kuinka kaikki muu oli olevinaan koulua kivempaa ja tärkeämpää. Tunneilla kivempaa olisi ollut juoruilla. Yläasteen alkaessa myös minä kävin läpi kapinavaiheen, ja pyörin tupakkanurkalla kun silmä vältti eikä läksyjä tullut paljoa tehtyä..

Nyt useamman vuoden jälkeen, olen vahvasti sitä mieltä, että opettajilla on oikeus hyvään työympäristöön. Miten kukaan voisi oppia mitään, jos kukaa nei kuule ohjeita? Miten kukaan jaksaa opettaa saman asian viiteentoista kertaan saman tunnin aikana? Ainakin itseltäni napsahtaisi proppu hyvinkin äkkiä, jos päiväni olisivat aina samanlaisia. 

Jokaiselle lapselle ja nuorelle on etu, että he oppivat matematiikkaa, historiaa ja muuta. Olen opiskellut lukiosssa ja ammattikouluissa ennen tätä nykyistä opiskelupaikkaani. Uskokaa minua, hyvät nuoret, kun sanon, että niitä samoja asioita jankataan vielä jatkossakin. Jos jo peruskoulussa on hankkinut hyvän perustan, ei ole kummoinenkaan juttu enää alkaa syventämään jo olemassa olevia tietoja. 

Uutisessa kerrottiin myös, että jatkossa opettajilla voisi olla oikeus tarkistaa oppilaiden tavaroita ja takavarikoida niitä. Itselläni ei koululaukussa tällä hetkellä ole mitään sellaista, mitä en tahtoisi opettajan näkevän tai jonka takavarikoiminen olisi maailman loppu.

Minun mielestäni olisi vain hyvä, jos opettajat saisivat takavarikoida oppilailta tupakat ja alkoholin, saati sitten huumeet tai teräaseet. Osa näistä on laittomia alaikäisille, toiset kaikille ja osa tyystin tarpeettomia koulussa.

Joku voisi vedota oppilaiden yksityiseyyden suojaan. En usko, että kukaan aikuinen jaksaa kiinnostua nuorten tyttöjen terveyssiteistä koululaukusta. Itse pitäisin jopa ihan hyvänä, että opettajat ilmottaisivat vanhemmille, jos nuoren (alle 15v.) laukusta löytyy ehkäisyvälineitä. Siinä olisi mielestäni keksustelun paikka nuorella ja vanhemmilla, tai ainakin kouluterveydenhoitajalla. Sitä nuoremmat ovat vielä kuitenkin niin lapsia, vaikkeivat sitä itselleen tahtoisikaan myöntää. 

Mitä mieltä te, vanhat ja nuoret, olette tästä uudistuksesta? Oletteko samoilla linjoilla kanssani vai tyystin erimieltä? Miksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti