Hengissä ollaan

Bloggaaminen on jäänyt "hieman" vähemmälle, sillä käyn neljänä päivänä viikossa koulussa. Lähden kotoa kolmen jälkeen ja olen kotona hyvällä tuurilla ennen yhdeksää ja autan lasten nukkumaan laitossa. Sitten pitäisi vielä jaksaa katsella läksyjä...

Iltariekkuminen on näkynyt myös yöunissani, sillä nukkumaan menon jälkeen varsinaisessa nukahtamisessa saattaa vierähtää hetki. Samoin yösyöttöjen jälkeen. Useimpina aamuina olen virkeä kuin pohjamudissa makaava lahna. Siinä sitten pitäisi ehtiä siivoamaan ja laittamaan ruokaa ja ulkoiluttaa lapset ennen kouluun lähtöä...

J ennen tukan leikkausta

J tukan leikkauksen jälkeen

Koulu on kuitenkin vaikuttanut todella mielenkiintoiselta. Tekisi mieli lukea kirjat yhdeltä istumalta. Mietin myös, että Kasvun tukeminen ja ohjaus-kokonaisuus olisi ollut hyvä opiskella jo ennen, kuin hankkii lapsia. Eikä vain minun, vaan kaikkien odottavien ja äidiksi haluavien. Maailma olisi täynnä parempia ja onnellisempia ihmisiä.

Viimeyönä yksi meidän perheen ihmisistä heräili pitkin yötä ja lopulta M mittasi kuumeen: 38,3. 

                         Itse lahnailin sikiunessa kunnes E ilmoitti että hänen korkeutensa tahtoisi maitohömpsyn. Kuuntelin siinä sitten, kun J:n huoneesta kuuluu jonkinlaista ähkimistä, aivan kuin J ei saisi hyvää asentoa. Pian J heräsi kokonaan ja alkoi yskimään kumealla äänellä. Kysyin mieheltäni unenpöpperössä, että kuulostaakohan se nyt vähän kipeältä. Kuulemma kuulostaa joo.. M antoi J:lle tötsyt ventolinea samalla kun minä taituroin ilmankostuttimen J:n huoneeseen puhaltamaan. Loppu yö luojan kiitos meni J:llä paljon paremmin eikä päivystykseen tarvinnut lähteä.

Itsekin nukahdin aika nopeasti, mutta näin painajaista: Aluksi joku hullu räjäytteli pitkin kaupunkia, eikä poliisi saanut tekijää millään kiinni. Pelkäsin lasteni hengen puolesta. Sitten päädyin johonkin kuulusteluun tai haastatteluun. Ajoimme todella korkean talon röttelön ylimpään kerrokseen rämällä hissillä. Jossain vaiheessa sain kerrottua, että pelkään kuollakseni korkeita paikkoja. Laskeuduimme sitten samalla hissillä kellarikerrokseen. Kellari oli täynnä hämähäkin verkkoja ja hämähäkkejä..Joita myös pelkään. Siitä päädyin jotenkin saman talon isoon leipomoon, ei hajuakaan, miksi. Sitten olimme sukulaisteni kanssa syömässä ja mummini sai jonkin sairaskohtauksen. Ja sitten olimme lähdössä kotiin junalla, ja M jätti J:n asemalle matkatavaroiden kanssa kun lähti hakemaan loppuja tavaroitamme toisaalta. Pelkäsin, että joku kaappaa J:n, kun itse olin loppujen tavaroiden kanssa muualla. Juoksin paniikissa J:n luokse ja odotin miestäni peloissani peläten, ettei hän ehdikään junaan...  Koko unen ajan tunnelma oli todella ahdistava ja sydämeni löi hulluna. Ei todellakaan levollisimmat mahdolliset unet.

J tahtoisi nykyään nukkua kaikkialla muualla, paitsi sängyssä.

Ensiviikko on koulussa etäviikko, ja tarkoituksena olisi saada tehtyä läjä etätehtäviä. Kiirettä pitää siis jatkossakin..

P.S. Blogger ei taas suostu tekemään yhtään mieleni mukaan kuvien kanssa. Onkohan kaikilla sivustoilla sama ongelma vai autaisiko palvelimen vaihto?

Jännitystä ilmassa

Odotan huomista innolla. Ja kauhulla, pelolla, jännityksellä, surulla.. Huomenna alkaa koulu. 

En ole Pariin vuoteen uhrannut ajatustakaan opiskelulle tai koulunkäyninlle. Kun painoin työharjottelu-päiväkotini oven kiinni, tunsin olevani vapaa. Näköpiirissä oli pitkä tauko opiskelusta tai ylipäätään minkäänlaisista oravan pyöristä.

Mutta nyt saa "makoilu" riittää. Kynät, kumit ja lyijyt on hankittu, ennakkotehtävät tehty, laukku pakattu ja vaatteet laitettu valmiiksi. 

Mietin, että kuinka myöhään mahdan huomenna olla koulussa, sillä valintakirjeessä vaimikäsenytonkaan, luki vain että iltalinjan opinnot alkavat 16.30. Jännittää, kuinka M pärjää lasten kanssa ja saa iltapuuhat hoidettua. Surettaa jättää lapset illaksi kotiin. Surettaa, kun tiedän, etten enää ole olemassa vain lasten takia ja lapsia varten. 

Toisaalta olen iloinen ja innostunut siitä,  että vihdoin minulla on "jotain oikeaa tekemistä", syy istua junassa siihen ja siihen aikaan. Jokin suunta elämällä. 

Uuden alku on vanhan loppu.

Ylityöllistetyn yövuoron kapinointia ja epätoivon sekaista ihmettelyä

Jossain vaiheessa E nukkui yönsä yhdellä herätyksellä. Olin enemmän kuin tyytyväinen, kun yöimetys kesti suunnilleen kuusi minuuttia, jonka jälkeen laskin E.n takaisin sänkyyn, käänsin kylkeä ja jatkoin unia aamuun saakka. 

Kuukausi pari sitten E on kuitenkin alkanut heräilemään enenevässä määrin. Tilanne sai huipennuksensa välipäivinä, kun E herätti minut kolme kertaa tunnissa. Heräämisjaksoja oli useampia yössä. Koska olen nopea nukahtaja,  tosiaan heräsin jokaiseen E:n kitinään. Ja laiskana totta kai tarjosin viiden sekunnin hyssyttelyn jälkeen maitoa. 

Voitte kuvitella, kuinka kireällä hermoni alkoivat siinä vaiheessa olla. Itku ei ollut kaukana siinä vaiheessa, kun E olisi halunnut nousta ennen seitsemää. Onneksi M näki tämän jousen olevan jo niin äärimmilleen vedetty, että ehkä oli parasta että Isi nauttii ihanan tyttärensä seurasta pari tuntia. 

Unikoulu mielessä siintäen aloitimme siis riisipuuron E:lle, ja luojan kiitos olemme nyt saaneet nostettua määrää niin, että E söi juuri koko lautasellisen ja simahti pian sen jälkeen. Yö heräilytkin ovat koko ajan vähentyneet, viimeyönä E taisi herätä 3-4 kertaa mutta peräti kahden tunnin välein.

 Oman panoksensa yöheräilyihin antoi J. En vieläkään tiedä, mikä mahtaa olla vikana, kun puolitoista vuotias lapsi herää yöllä itkien hysteerisesti? Tutti ei kelpaa, Ninni (J:n rakas, soiva uninalle) heitetään vain lattialle ja syli tuntuu pahentavan asiaa. M luki jostain, että kyseessä voisi olla jonkinlaiset painaijaiset tai lähinnä aivojen nopeasti kasvusta johtuva levottomuus tai aivojen ylikierroksilla käyminen. 

Näitä heräilyjä oli pahimmillaan monen monta yössä. Yhdessä E ja J tekivät aikalailla selvää ainakin minun yöunistani. Parhaimmillaan koko perhe nukkui samassa sängyssä, J välissämme poikittain ja E rinnalla pinnasängyn ja minun välissä. Luojan kiitos J:n viime yö oli parempi Isin aloitettua Unikoulun kertauskurssi J:lle. Ehkä me vielä joskus nukumme yömme heräämättä kertaakaan yhtään mihinkään..

Sitä odotellessa.

Asiasta toiseen, olen nyt taas pari päivää murehtinut raha-asioitamme. Tänään postiluukusta kolahti onneksi myönteinen toimeentulotuki-päätös. Saimme rahaa sen verran tammikuulle, ettei nälkää tarvitse nähdä. 

Lapussa käskettiin laittamaan jatkohakemus mikäli tarvis ja minun hakea myös opinto-etuuksia. Tämä selvä, toimeentulotuki on kuitenkin viimeinen tukimuoto yms. Viimeisessä lauseessa kehotettiin miettimään, millä kustanna opiskeluni jatkossa. 

Tuntui jotenkin negatiiviselta lausahdukselta. Ajajtuksenani kun on ollut opiskella vain parina iltana viikossa, ei siis ollenkaan päätoimisesti (= ei oikeutta opintotukeen). Hoitaisin edelleen lapsia kotona, eli siis olen edelleen oikeutettu vanhempainpäivärahaan ja kotihoidontukeen. Iltaopinnoista ei myöskään peritä lukuvuosimaksua, joten kauhean kalliiksi en ole ajatellut opiskelujen tulevan. Toki ymmärrän, että muutaman kirjan joudun mahdollisesti ostamaan, mutta luulen kyllä tulojemme, vaikka pienet ovatkin, antavan sen verran myöten.

Tuntuu myös oudolta ajatukselta, että Sosiaalitoimistosta nähtäisiin lastehoidon ohessa opiskelu negatiivisena asiana. Aivan niinkuin minun pitäisi vain istua kotona, odottaa että lapset alottaisivat päivähoidon parin vuoden päästä ja itse olla jokin luuseri etsimässä mitä vain työpaikkaa ilman mitään ammattia. Aivan niinkuin minun pitäisi tyytyä elämään paskaa elämää sen vuoksi, että opiskelun sijasta tein lapset nuorena. Tai teininä, miten vaan. 

Olin ylpeä ja iloinen, kun sain opiskelupaikan ja aktiivisesti tein jotain, jotta parin vuoden päästä pystyisin ainakin osittain elättämään perhettäni ilman yhteiskunnan tukia. Näköjään sossusta halutaan ajatella, että kerran luuseri, aina luuseri. 

Kaikesta huolimatta meinaan kyllä valmistua lähihoitajaksi, vaikka Sauli Niinistö seisoisi edessäni poikittain. 

Puolivuotias pikkusisko

Joulu tuli ja meni, samoin joulupäivä. E täytti puolivuotta ilman sen kummempia juhlallisuuksia. Äitini tuli käymään 27. ja lähti 30. päivä. Ikävä on heti kova, kun koskaan ei voi täysin lyödä lukkoon seuraavaa tapaamista. Kävimme äidin kanssa katsomassa elokuvissa Viisi legendaa (me ja muut viisivuotiaat). Tykkäsin leffasta, mielestäni animaatio oli hyvin tehty ja hahmot kivoja. Kävimme myös  shoppailemassa ja nauroimme vatsalihakset kipeiksi.

Tuntuu ikävältä asua toisella puolella suomea, kun omat vanhempani näkevät lapsenlapsiaan niin harvoin.  Täytyy vain yrittää ajatella, että minä elän omaa elmääni enkä voi tehdä sitä kaikkia miellyttäen. 700 kilometriä on silti pitkä matka.

E:n puolivuotisneuvolassa E katsoi jo tarkasti neuvolatädin kasvoja ja nappasi helistimen ja vei sen suuhunsa. E näytti myös, kuinka osaa kääntyä  toiselle kyljelleen. On kuulemma normaalia, että vauvalla on "parempi" ja "huonompi" puoli. 

E syö nyt mangoa, persikkaa, banaania ja luumua. Neuvolan jälkeen olemme alkaneet antamaan myös riisipuuroa. Vatsavaivoja on edelleen ollut, ja suurin osa E:n ruokavaliosta taitaa koostua luumusta. Siitä huolimatta vatsa on usein kovalla ja E.n mieli sen mukainen.. Paino oli noussut hyvin edellisestä punnituksesta, nyt painoa oli 6455g ja pituutta 62,4 cm. Tuntuu niin oudolta, että E ei enää ole aivan pikkuvauva ja että pian E lähtee liikkeelle, saa ensimmäiset hampaansa... Aika on mennyt niin nopeasti.

J on nyt puolitoista vuotias. Se tuntuu aivan yhtä käsittämättömältä. Omituista jatsoa E.tä, ja ajatella, että ensi jouluna E on yhtä iso kuin J ja toisinpäin.

J syö itse pienellä avustuksella ja rakastaa tusseilla piirtämistä. J nauttii, kun saa osallistua esimerkiksi pyykkien pesuun tai tai laittaa itse valmiiksi mitatut kaurahiutaleet lautaselle. J sanoo monta sanaa osittain, ja tänään aivan selvästi "Emma". J:n kävely menee välillä jo juoksuksi.

Toisaalta J on myös todella mustasukkainen pikkusiskolleen ja vie siskolta kaikki lelut. J ei tahdo kävellä ulkona askeltakaan ja sylkee suustaan kaikki kasvikset. J ei ymmärrä tai ehkä vain tahdo ymmärtää, mitä "ei!" tarkoittaa. J puristelee, puree, vie äidin silmälasit ja vetää huulikorusta.

 Silti J on aivan ihana pikkupoika. Ja E maailman suloisin pikku prinsessa. Tuntuu, että aika lentää ohitse ennen kuin siihen ehtii kunnolla edes tarttua.  Täytän itsekin tänävuonna 21. Jo viisi vuotta siitä, kun muutin pois kotoa ja neljä vuotta siitä, kun muutin toiselle puolelle Suomea. 

Jo riitti haikailu. Yritetään tätäv uonna tehdä se, mikä jäi viimevuonna tekemättä ja ennen kaikkea nautitaan läheisten seurasta. Ja toteutetaan ääneen lausutut ja ääneen lausumattomatkin lupaukset.. ;)